sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Rappiolauantai, Gilmoren tytöt & seesamkaakao


Skål, virkeälle aamulle!

Höh? Kello näyttää 7.50 sunnuntai-aamuna, ja herään pirteänä kuin peipponen kirkkaaseen aamunvaloon, vaikka olen juuri edellisiltana valvonut kahteen lattialla maaten, katsoen koneelta 7–8 perättäistä jaksoa Gilmoren tyttöjen* ensimmäistä tuotantokautta.

--

( *) Gilmoren tytöt on vuosina 2000
–2007 kuvattu nokkela amerikkalaissarja, jossa pääosassa on kolmekymppinen yksinhuoltajaäiti Lorelai ja tämän sarjan alussa 16-vuotias, huippuälykäs ja kunnianhimoinen tytär Rory, joka aikoo pyrkiä Harvardiin ja on tällä tiellä juuri päässyt korkealle arvostettuun yksityiskouluun. Läheinen äiti-tytär-kaksikko asuu pienessä amerikkalaiskaupungissa, ja saa amerikkalaisen pikkukaupunkielämän vaikuttamaan aivan hulvattomalta. Lisäksi sarja vilisee viittauksia amerikkalaiseen populaarikulttuuriin, ja teininä samastuin lukutoukka-Roryyn, vaikka kieltämättä tunnistin paljon itseäni myös hänen parhaassa ystävässään Lanessa, jonka kotikuri oli uskomaton. Sarja saa minut usein toivomaan, että olisin kasvanut amerikkalaisessa pikkukaupungissa ja haaveillut huippuarvostettuun yliopistoon pääsemisestä pikkutytöstä lähtien... Suomessa kunnianhimo on yleensä aika matalalla.)

--


Eilinen oli selvästi minun versioni rappiollisesta tv-illasta ja litran jäätelöpurkin tyhjentämisestä, mihin kyllä todellisuudessa myös todistetusti pystyisinkin (tai olen ainakin pystynyt) – sillä poikkeuksella, että kokonaisen jäätelölitran syömisen jälkeen tuskin olisin tänään herännyt ennen kahdeksaa virkeänä ja yhtä hyväntuulisena kuin tänä aamuna.

Jäätelölitran sijaan söin illan mittaan kyllä vahingossa neljä ja puoli avokadoa, joista olin taikonut stevialla makeutetun suklaisen supermoussen (siitä piti riittää myös aamulle ja viskasin joukkoon supereitakin sen mukaan), ja puoli pakettia (3 kpl, ei taida kuulostaa niin hurjalta numeroina kuin edellisellä tavalla ilmaistuna) pakastimessa olleista karjalanpiirakoista, jotka ovat minun vatsaystävällisempi versio leivästä niitä hetkiä varten, kun tekee mieli lämmittää leipä ja kasata sen päälle hurja läjä voita, munanviipaleita, paprikasiivuja ja mitä ikinä.

--

Olen juuri näin villi enkä voinut vastustaa mielitekoa retostella toisinaan aika paheksuttaviksi riistäytyvillä elämäntavoillani.

Vitsi, vitsi!! Todellisuudessa olen vain ällistynyt siitä, että heräsin tähän sunnuntai-aamuun näin aikaisin ja niin kovin pirteänä ja virkeänä. :)

--

Olen alkuvuoden mittaan kerännyt koneelle ja kameran muistikortille kuvia joistakin ruokajutuista, joita olen halunnut jakaa, mutta en ole koskaan löytänyt sellaisille jutuille sopivaa rakoa. Ehkä pitäisi ryhdistäytyä?

Seuraavaksi taidan kuitenkin pyöräyttää jotain aamupalaa kauppojen aukeamista odotellessa. Tänään aion ostaa uuden kylpyhuoneenmaton! :)


LinkkiSeesammaitopohjainen kaakao: 3 dl lämmintä vettä, 3 rkl seesaminsiemeniä, 2 tl kaakaojauhetta, 2 tl hunajaa, ripaus kanelia, vaniljaa ja ruususuolaa. Minuutti tehosekoittimessa, avot!

Aamumusiikkia: Egotrippi – Gloria

6 kommenttia:

  1. Miltäköhän paahdetut seesaminsiemenet maistuis pirtelössä? Paahdettuna kun niistä imeytyy kalsiumia älyttömän paljon enemmän. Täytyy kokeilla tota kaakaojuomaa. Aiemmin on tullut vaan korvattua maito soijajuomalla, mutta sun reseptistä sai hyvän ja edullisen vaihtoehdon. Kiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että oli iloa! Seesammaitoa voi tehdä myös etukäteen talteen, jolloin siitä voi siivilöidä ylimääräiset kuidut pois, jotta on smoothimpaa juoda. :)

      Myös siementen liottaminen (3-8 h) auttaa ravinteiden imeytyvyydessä - hajottaa siemenissä olevaa fytiinihappoa. Uskoisin tämän pätevän myös kalsiumin imeytyvyyden suhteen. Piti ihan pikagooglata tämä ja mielenkiintoisia juttuja löytyi:

      Vegaaniliiton kysymys-vastauspalstalla käsiteltiin kalsiumin imeytymistä: http://www.vegaaniliitto.fi/vegaia/1999/talvi/ravjater.html

      Täällä näytti olevan keskustelija, joka tiesi kertoa sellaisista asioista, joita olen itsekin kuullut: http://keskustelu.suomi24.fi/node/1719398

      Olisipa mukava löytää jotain varmemman tuntuisia lähteitä näille spekulaatioille.

      Poista
    2. Ja olen muuten joskus käyttänyt tahiniakin smoothieissa, eli en usko, että paahdetuistakaan siemenistä kovin paljon makuhaittaa aiheutuu. Kokeile ja kerro mullekin miten toimii! :)

      Poista
    3. Kiitti linkeistä. Nyt kokeilin tätä juomaa ensimmäistä kertaa ja onhan tämä aika hyvää! En jaksanut paahtaa siemeniä..

      Poista
  2. Kokeilin muuten tänään sun sivuilla olevaa jäätelöreseptiä (cashewpähkinöitä, taateleita, kaakaoöljyä ym.), sanotaanko näin turkulaisittain, ei ole pahaa! ;D

    VastaaPoista