perjantai 2. maaliskuuta 2012

Henkilökohtaista: Manuela Bosco – Ylitys


Armoton. Se ei ole adjektiivi, jonka ulkopuolinen minuun ensimmäisenä liittäisi, mutta sisimmässäni kuohuu armoton. Ehkä osaan olla armollinen muille, koska tiedän minkälaista on ruoskia itsensä sietokykynsä rajoille. Tiedän myös miltä tuntuu, kun kaikkensa antaneena saa vielä kuulla olevansa heikko, vaikka kaikki muut olisivat jääneet taakse. Tiedän miltä tuntuu istua ylhäisessä yksinäisyydessä sen takia, että mitta-asteikko, jonka mukaan arvostellaan liikkuu aivan muissa korkeuksissa kuin mitä muilta odotetaan.

Olen eräänlainen
'soturiprinsessa'*, joka on päättänyt tulla taidoiltaan kaikkia muita paremmaksi ja joka saa tulensa siitä, kun joku vihjaiseekin sellaisesta mahdollisuudesta, etten muka 'pystyisi'. Kasvoin vaativissa oloissa, jotka puskivat minua olemaan parempi, nöyrempi, järkevämpi, kriittisempi, kurinalaisempi, moitteeton. Kuulostaa ehkä karulta, mutta katson tätä kaikkea lempi sydämessäni vailla katkeruuden häivää, sillä armottomuus on opettanut minua armosta, määrätietoisuudesta ja ihmisen rajoista ja rajattomuudesta.

- Kirjoitin näin päiväkirjaani tiistaina 28.2.2012,
muutama päivä sen jälkeen kun olin lukenut
Ylityksen.
Luin romaanin käytännössä yhdeltä istumalta. Vuorokauden sisällä
iltakuudesta aamuyön kello kolmeen.

*) viittaus löytyy alla olevasta tekstistä



Kirjat ovat minulle henkilökohtaista. Ne ovat sytyttäneet intohimoni ja luoneet vakaumuksia. Teen tarinoista henkilökohtaisia, jokaisessa sankarissa ja antisankarissa näen kuvani. Minä olen alkemisti, pikku prinssi, ruusu ja tarinan kettu. Idiootti. Arosusi. Englantilainen potilas. Heathcliff ja hänen rakastettunsa. Dorian Gray. Viittaan tietenkin kaunokirjallisiin, usein fiktiivisiin tarinoihin, mutten koskaan unohda, että tarinat ovat kaikkea sitä, minkä ihminen pystyy mielessään kuvittelemaan – ja sitä, minkä olemme itse usein kokeneet.

Viimeisin lukemani kirja on Manuela Boscon vastajulkaistu omaelämäkerrallinen Ylitys (Teos, 2012), enkä arvatenkaan voi olla jakamatta lukukokemustani täällä blogissa. Sattuneista syistä (eikä vähiten Boscon kieltämättä kiehtovan persoonankin tähden) olen seurannut Boscon urakäännöksiä ja -kehitystä vuosien varrella
kasvavalla mielenkiinnolla. Jollain tasolla samastun häneen ihmisenä vahvasti ja toisaalta myös ihailen hänen päättäväisyyttään ja rohkeuttaan.

Ylityksen
lukeminen nyt ikään kuin viimein kruunasi kakun
ja sinetöi tarinan (unelman/määränpään/kohtalon), jonka vahvasti koin tulevaksi. Olen iloinen, että romaanin kirjallinen ja kerronnallinen anti jaksoi pitää koukussa siinä, missä itse urheilu-urasta ja isä-tytär-suhteesta kertova tarinakin.

Bosco yhdistää proosan keveyden
urheilun fyysiseen intensiivisyyteen suomalaisessa kertomakirjallisuudessa ennen näkemättömällä tavalla.


"Urheilu on ainaista läsnäoloa, hetki hetkeltä, liike liikkeeltä. Teon kuolevaisuus antaa sille elämän, ja siinä on urheilun sydän, sielu ja suurin salaisuus. –– Urheilu on liikettä, ja liikkeen ydin on muutos, joka tapahtuu hetkessä. Ja juuri hetkessä olo kysyy valtavasti rohkeutta.

Urheilu on peli jossa pelataan taktisesti, teknisesti, strategisesti ja rehellisen fyysisesti, mutta lopputulosta ei voi koskaan tietää etukäteen. Ei koskaan.

Minusta tuli aiturimorsian. Kaiken valitulleen antava morsian."

- Manuela Bosco, Ylitys, s. 23

Ylityksen vahvinta antia on ehdottomasti tekstin muotoon puettu urheilun fyysinen kokemus, joka huippu-urheilija Boscon kautta koettuna saavuttaa aivan erilaisia tasoja kuin mitä suurin osa arkiliikkujista todennäköisesti on ikinä saavuttanut. Itselleni ainakin välittyi kokemus, että olen jäänyt aikoinaan kokonaan ulos yhdestä ihmeellisestä elämisen ja kokemisen ulottuvuudesta. Niin elävää kuvaus on, että lukija pääsee itse mukaan sen huumaan.

Vahvassa roolissa on myös kahden voimakkaan persoonan rinnakkainen elo: isän vaikutus tyttäreen, tyttären eloa tämän vaikutuksen kanssa ja epävarmaa kamppailua sitä vastaan. Kun isä on arvostettu ja sisilialaisittain tulinen urheilutieteilijä Carmelo Bosco, minkälainen on isän tytär, Sisilian ja Savon mailla kasvanut Manuela Bosco? Päättäväisyyttä, määrätietoisuutta ja tulisuutta ei kummaltakaan puutu, muttei toisaalta isän ja tyttären välistä rakkauttakaan. Manuela päättää jo nuorena tyttönä yllättää kaikki.
Ehkä ennen kaikkea isänsä. Manuelasta tulee isän oma guerrira, 'soturiprinsessa'. Siitä alkaa määrätietoinen valmennus kohti maailman yleisurheilukenttiä, eikä polku arvatenkaan ole helppo.

Ylityksessä sukelletaan nuoren urheilijaelämän ytimeen nuoren tytön tunne-elämän myllerryksiä myöten ja kaikki tämä tehdään niin elämänmakuisesti, etten usko kirjan jättäneen ketään aivan täysin kylmäksi. Kokemukset blogi- ja tuttavapiirissä tuntuvat olevan poikkeuksetta "luin yhdeltä istumalta" ja "en olisi halunnut jättää kirjaa kesken kerran aloitettuani".

Mitään ruusuilla tanssimista nuoren Manuela Boscon urheilijaelämä ei ole ollut, mikä välittyy myös kirjan tunnelmaan. Siitä huolimatta, että esimerkiksi siskoni kommentoi mietteliäänä Ylitystä mukaansatempaavaksi, mutta synkäksi ja surulliseksi tarinaksi, Ylitys on esikoiskirjailijan omin sanoin omistettu valolle. Ja se siitä ainakin myös minulle välittyy.

Boscon intensiivinen tyyli tuntuu vievän mukanaan niin urheilukentillä kuin kirjan maailmassakin... Voin suositella lukukokemusta teillekin. Mielenkiintoisesti Ylityksen vivahteikas ilmaisullinen ote muistuttaa minua paikoin voimakkaasti joistakin muista suomalaisista naiskirjailijoista, joita minulla on ennestään kirjahyllyssä edustettuna, mm. HS:n Kuukausiliitteen ruokakolumnistia ja maailmannaista Vivi-Ann Sjögreniä (Mustaa kahvia, keksinmuruja, Schildts 2009) sekä appelsiinin tuoksun aina mieleen tuovaa Ranya ElRamlya (Auringon asema, Otava 2002). Heillä on taito tuoda tuoksut, hajut ja maut suoraan iholle.

"Koivuisella keittiönpöydällä vihreät basilikan lehdet tuoksuivat rosoisissa saviruukuissa melkein kuin Italiassa, ja korkeassa yläkaapissa oli täysi hylly pennepastaa, tagliatelleja ja spaghettia. Jääkaapissa oli tuoretta parsakaalia, parmigianoa ja kapriksia. Punaviiniä löytyi poikkeuksetta ja alakaapissa odotti kaksi avaamatonta pussia pinjansiemeniä. –– Minun kotini tuoksu, se oli erilainen kuin kenenkään muun. Ja kodin tuoksu, se kertoo paljon."

- Manuela Bosco, Ylitys, s. 53


Mutta se siitä. Löytäkää itse Ylityksestä oma kokemuksenne. :)


--


Itse jään täältä nyt syrjemmälle pyörittelemään muita Ylityksen herättämiä ajatuksia, tunteita ja tuntoja... Valoa, rohkeutta ja rakkautta omiin viikonloppuihinne!

2 kommenttia:

  1. Oh, täytyy lukea. Ei ihme, että voit samaistua, olette kuin kaksi marjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mitä nyt minulta vähän niinku puuttuu se huippu-urheilutausta, mutta ehkä viittasit vähän myös ulkonäöllisiin seikkoihin...

      Ja joo, kannattaa lukea, ei ole nimittäin mikään kuivakkaasti kirjoitettu (urheilu)elämäkerta!

      Poista