Unelmat = tulevaisuus

Kato äiti, tää on miksi multa pitäisi kieltää netti heti kello kahdentoista jälkeen...

--

Luin juuri HS:n nettisivuilta Melissan kolumnin. Kun siinä se seisoi kuvan kera, tuttu nimi ja olin ihan että häh, hymy levisi huulille ja ihan uteliaisuudesta oli pakko klikata linkki auki. Samalla toivoin, ettei homma veisi minulta yöunia, sillä huomenna pitää herätä aikaisin Skype-haastattelua varten...

Melissan juttuun törmääminen herätti monenlaisia ajatuksia monestakin syystä.

Ensinnäkin se, että yhä nuoremmat alkavat kyseenalaistaa uraputkisuunnitelmia, viestii yhteiskunnassa tapahtuvista syvemmistä asenteenmuutoksista. Elämme edelleen vanhassa maailmassa, politiikka- ja talousmaailma etenkin - mutta oireilemme, ja me, nuoriso, tiedämme nyt jo jotain paremmin. Millaistahan oli olla hippi jo 1970-luvulla? Mikseivät senaikaiset relamman ja ihmisystävällisen elämän kannattajat jo silloin muuttaneet maailman? Olivat niin kiinni omissa kukkatouhuissaan, ja antoivat sen riittää heille itselleen; vai eikö pehmeämpien arvojen kannattajia yksinkertaisesti vain ollut tarpeeksi... Pohdin vain.

Toinen asia, jonka Melissan hesarikolumni tuoreen ylioppilaan näkökulmasta minussa herätti, oli yllätystä, hämmästystä, iloa ja hassua kyllä, pienimuotoista kateuttakin - että miksen minäkin jo tuossa iässä. No onhan siihen syynsä, eikä menetettyä nuoruutta ole olemassakaan, joten turha jäädä haikailemaan tapahtumattomia. :) Mikä eniten aiheutti hämmennystä ei ollut ainoastaan nuoren kolumnistin ikä, vaan päällimmäisenä se, että tunnen Melissan paremmin lapsuudesta. Äitimme olivat ystäviä - ja ovat kai sitä edelleenkin. Joudun jatkuvasti muuttamaan suhdettani nuorempiin. Vaikka Melissan ja minun välillä olevat kuusi vuotta tuntuivat lapsuudessa ikuisuudelta, taidamme silti kuulua samaan sukupolveen. Meillä alkaa olla jopa tismalleen samat kokemuksetkin. (Missä ensinnäkin kulkee sukupolvien välinen raja?)

Tunnen itseni nyt 24-vuotiaana, 25:ttä kohti kulkevana, mielessäni edelleen teinitytöksi: olen täynnä samaa - jopa vahvempaa - naiivia uskoa tulevaisuuteeni ja siihen, että juuri minä aion muuttaa elämäni haluamani laiseksi. Tunnen olevani aivan matkani alussa, vaikka joitakin pikkuaskeleita onkin jo otettu. Juuri ne ottamani askeleet vahvistavat uskoa "kohti ikuista voittoa" (Che-lainaus, hihi). Kylläpäs kuulostankin naiivilta.

Mutta toisaalta siinä vaiheessa, kun aloin uskaltaa pyytää, siitä lähtien olen oikeastaan saanut kaiken pyytämäni. (Sitä mitä en ole saanut, en ole kai halunnut tarpeeksi.) Sen puolesta, mikä on vielä saamatta, työskennellään myös kovin, joka hetki, huomaamattakin, unohtamatta koskaan ihailla maisemia ja hetken kauneutta. Mulla ei ole kiire minnekään, mutta unelmieni siipiin tartun tiukasti.

Unelmat antavat elämälle merkityksen. Olkoon se muista huolehtiminen paremman tulevaisuuden toivossa tai itsekeskeisemmät tavoitteet työ-/elämänurallaan - tai vaikka ns. pienempi elämä.

Olen tuonut ilmi blogini alusta saakka, kuinka ilman ympäröiviä ihmisiä en olisi mitään nykyisestä. Muut ovat inspiraationi käytyjen keskustelujen, kirjoitettujen kirjojen, kolumnien, artikkelien ja ennen kaikkea eletyn esimerkin kautta. Tärkein oivallukseni tällä matkalla, jota myös elämäksi kutsutaan, on ollut se, että inspiraationlähteeni ovat kaikki myös ennen kaikkea ihmisiä, mikä asettaa meidät kaikki samalle lähtöviivalle.

Se, että joku, jonka kanssa olen keskustellut, pystyy siihen - luomaan suhteita, kirjoittamaan kirjan, ohjaamaan elokuvan, soittamaan (menestyneessä) bändissä, elämään intohimostaan jalkapallosta - ei tarkoita sitä, että hän olisi jotenkin minua parempi, jotenkin minun yläpuolellani, vaan sitä, että minäkin pystyn toteuttamaan aivan minkä tahansa asian, johon päätän ryhtyä.

Paras asia, minkä voimme tässä maailmassa tehdä itsellemme ja toisillemme, on seurata unelmiamme. Kuka tietää keihin kaikkiin oma esimerkkimme välillisesti vaikuttaa...

--

Olen muuten ylpeä joka ikisestä pienestä unelmasta, jonka ystäväni ja tuttuni ovat viime aikoina itselleen toteuttaneet. Onnittelut sille, joka sai gradusopimuksen maamme johtavien tietotekniikkatoimijoiden projektista. Ja sillekin, joka juuri meni poikaystävänsä kanssa kihloihin, ja sille, joka löysi vihdoin elämänsä rakkauden ja elää jokaisen päivän kuin se olisi heidän viimeisensä.

Unohtamatta tietenkään sitä yhtä, joka sai graduprojektin unelmiensa tutkimusalalta - tiedän, että sinä vielä pelastat henkiä. ;)