Lento Medellíniin oli toki ostettu jo kuukausi takaperin. Ja tänään varasin varmuuden vuoksi kaupungista ensimmäiselle yölle nukkumapaikan. Jos ei musta kuulu siis muutamaan päivään, omaiset voi ainakin aloittaa kyselyt mun ensimmäisestä yöpaikastani Palm Tree Hostallista.
Yeah, baby!!! Nyt päästään vihdoin ASIAAN.
Alkuviikolla näin taivaalla holvikaaren, mitä varten piti rynnätä sisään nappaamaan kamera. Sillä välin muodostelma oli jo vähän muuttanut muotoaan. Muttei paljo!
Ipialesissakin paistaa välillä aurinko ja silloin siitä pitää nauttia täysin rinnoin ja kiivetä jakkaralle.Katotaan muuten mun naamaa parin lomaviikon jälkeen. Veikkaan, että on sen jälkeen taas sileä kuin se kuuluisa vauvan peppu!
Muistutan, etten ole käyttänyt peittäviä ihomeikkejä säännöllisesti (alle kerran viikossa) kahteen, melkein kolmeen, vuoteen; kokonaiseen vuoteen en ole muuten käyttänyt meikkivoiteita tai puuteria ollenkaan. Ruokavalio ja elämäntavat pitivät fiksumpaan elämäntapaan siirryttäessä huolen ihon luonnollisesta hehkusta (ja näpyttömyydestä). Kehitysmaahan muutto on valitettavasti vähän rajannut pois tiettyjä valintoja, jotka koto-Suomessa olisin mielelläni tehnyt. Mut hei, tännehän tultiin kääntämään katsetta vähän muuallekin kuin omaan napaan... (vaik ei se kyl taida näkyä...)
Ciao bellos! Kuulette musta seuraavan kerran aidosti matkan päältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti