Santa Martassa lorvailua, näpistysyrityksiä matkan varrella

Tähän mennessä tapahtunutta: tiistai-iltana jäi taakse ihmeellinen Medellín puolitaitoisine taskuvarkaineen, torstaiaamuna täyteen ahdettu Cartagena. Keskiviikkona Cartagenan historiallista keskusta kierrellessä iski niin vahva pakostressi, että päätös oli selvä: seuraavalla mahdollisella bussilla kaupungista pois vähintäänkin siksi ajaksi kunnes turistilaumat ja heitä väijyvät taskuvarkaat hellittävät. Ei mua välttämättä edes kiinnosta enää koko paikka. Tunsin koko ajan selkään liimautuneet ahnaat silmät. Tällä hetkellä majailen Santa Martassa, josta on ennestään positiivisia kokemuksia.

Vaikka päivisin vältän kantamasta mukana 20.000-40.000 pesoa enempää, onhan se inhottava tunne joutua koko ajan olemaan haukkana omaisuutensa perässä.

Medellínissä itse asiassa sain näpistelijän kiinni itse teossa enkä täten menettänyt sitä risaista nahkakukkaroa, jossa oli kolumbialaisen henkilökorttini lisäksi n. 10.000 pesoa (n. 3,8 euroa). Olin hetken ajan hämilläni ja suutuksissanikin - kyllä vähän pelästyttää, kun joku ujuttaa kätensä johonkin henkilökohtaisena pitämääsi - en ryhtynyt muihin toimenpiteisiin kuin, että vähän tuohtuneena tokaisin naiselle espanjaksi "onko sulla jotain muutakin?" ja kävelin mahdollisimman nopeasti tilanteesta pois tarkistettuani, että kaikki tavarat on kukkarossa tallella. Siinä kävellessä tuli hassu ajatus mieleen, että jos kerran noin epätoivoista on, että pitää ryövätä myös pennittömiltä matkalaisilta, kyllä tyyppi varmaan sitten tarvitsee sitä rahaa enemmän kuin minä. Vähän toivoin, että olisin tilanteessa tajunnut tehdä jotain häkellyttävää ja ojentaa taskuvarkaalle lompakosta setelin. Mutta kuten sanoin, ei siinä tilanteessa ihan heti ensimmäisenä mielessä ole jäädä juttelemaan tai muutenkaan seurustelemaan taskuvarkaiden kanssa. Kai se on se fight or flight -vaistomainen reaktio.

Huomasin olleeni siinä suhteessa toki hieman varomaton: olin pitänyt kukkaroa repun ulkotaskussa, joka on tietenkin siinä oikein varkaille tyrkyllä (asia, josta todellakin olin tietoinen...), vaikka kuinka reppua kanniskelisikin yhdellä olalla muka paremmin suojassa. Hyvä homma, ettei varas ollut niin huomaamaton kuin toiset ja käännyin ajoissa. Naisella oli kukkaro jo käsissään.

Cartagenassa tapahtui muuten heti seuraavana päivänä sama homma repun ulkotaskun kanssa, mutta kuten olin Medellínissä tapahtuneesta viisastunut, en enää kanniskellut taskussa mitään. Tuosta päivästä lähtien mun rahat on menneet piiloon rintaliiveihin. Kukkaro kulkee tyhjänä repun vaikeammin tavoitettavassa sisätaskussa. Jossain välissä kaupunkikierrosta sitten tarkistin ulkotaskun, joka muuten möllötti siinä vetoketju auki - enkä tosiaan tällä kertaa ollut tilannetta edes huomannut. (Joskin mielessä on mahdollinen tapahtumaväli, kun jouduin kulkemaan ahtaalla kansoitetulla kadulla, tietenkin muka tarkkana myös repun suhteen...) Itse asiassa Cartagenan näpistysyritys oli viimeinen pisara minulle - jolloin päätin lähteä suoraa päätä tänne Santa Martaan, jossa aion viettää lopun pääsiäisviikosta rauhassa chillaillen tekemättä oikein mitään mitä lomalla pitäisi tehdä (esim. kierrellä turistinähtävyyksissä).

Aion käyttää ajan hyödyksi ja tehdä mahdollisimman paljon luku ja oikolukuhommia pois alta. Maanantaina on taas Skype-jutteluhetki tanskalaisen ihmisoikeusmentorini kanssa ja lähdenkin siitä muutamaksi päiväksi retkeilemään läheiseen Tayronan kansallispuistoon, alueen sisällä on kuulemma rannikon kauneimmat ja rauhallisimmat rannatkin kaupan päälle (jes!). Vaikuttaa siltä, etteivät isot kaupungit ole tehty minua varten. Tykkään kyllä taidemuseoista ja sen sellaisesta, mutta muunlainen kaupunkimeno ei sitten oikein innostakaan.

Voisi reissun loppupuolella taas tehdä jonkun pienen koosteraportin kustakin vieraillusta kohteesta. Cartagenan osuus saattaa jäädä pienemmäksi.

--

Ja niin, melkein unohdin mainita, ettei siinä Panaman-reissussa oikein ole järkeä. Liian tyyristä hommaa muutaman päivän reissuksi. Rajojen ylitykset eivät näemmä olekaan ihan niin piece of cake kuin joku Turku-Tukholma-reissu meikäläisittäin. Yhdensuuntainen reissu 400 dollaria ja takaisinkin pitäisi tulla. Olen kuullut villejä huhuja, että joskus pääsee ilmaiseksikin jollekin kalastus- tms. alukselle, mutta sekin puuha varmaan vaatii aikaa, jota mulla ei rajattomasti enää ole. Haluan myös aidosti ajoissa takaisin Bogotaan, jossa odottaa International Peace Observatoryn työt.

Veikkaan kyllä, että aika Santa Martassa ja Tayronassa tulee kuitenkin olemaan ihan yhtä leppoisaa, ellei leppoisampaakin kuin Panamassa. Olisi vain ollut siistiä voida sanoa käyneensä kaikissa entisissä Suur-Kolumbian maissa (Ecuador, Venezuela, Kolumbia, Panama; kolmella ensin mainitulla on muuten vielä näinä päivinä samanlaiset kansallisliput, ainoastaan vaakunat poikkeavat toisistaan).

Tiesittekö muuten, että Panama oli osa Kolumbiaa vielä 1900-luvun alkuun saakka? Yhdysvallat hyödynsi aikoinaan Kolumbian vuosisadanvaihteen levottomuuksia ja käytännössä osti Panaman itselleen v. 1903 (Panaman kanava). Korvauksia maksettiin Kolumbialle joitakin kymmeniä miljoonia dollareita (en voi kertoa tarkkaa summaa, sillä kerron ulkomuistista, kun en tähän hätään löytänyt Eduardo Galeanon Las abiertas de América Latina -teoksesta kohtaa, josta tiedon luin).

--

Unohdin muuten mainita, että hukkasin viimeisimmänkin, sen Suomesta tuodun SonyEricssonin, kännykän. (Kolumbiassa hankittu joutui heti ensimmäisen kuukauden jälkeen pyykin mukana pesuun... Kotiapulainen ei tarkistanut taskuja...) Tai tarkemmin sanottuna, jätin SonyEricssonini vahingossa Medellínin hostelliin lataukseen. En usko näkeväni puhelinta enää uudestaan. Sinne meni - vaikka varmuuden vuoksi laitoin sähköpostitse hostellille yhteystietoni. Lähinnä naurattaa. Olen viime aikoina oppinut entisestään luopumisesta. Tai en tiedä, onko mulla tuo omistuksenhalu edes Suomessakaan ollut kovin vahva pitkään, pitkään aikaan... Tavara on tavaraa ja sitä tulee ja menee... Toisilla enemmän kuin toisilla, haha. Parempi olla alunperin hankkimatta. ;) Tällä hetkellä siis kuljen ilman kännykkää (ja kelloa). Aika vapauttavaa, noin teoreettisella tasolla, ellei olis ollut vapaa jo sitä ennenkin!

Voikaa hyvin, rakkaat!