Suomalaista luontoa ja sotarikossäädöksiä

Blogissa on nyt vähän hiljaisemmat ajat, kun vapaa-aika on täyttynyt kaikista muistakin vapaaehtoisista velvollisuuksista. Oikoluen muuan muassa erään toisen bloggaajan e-kirjaa sillä välin, kun luen sivukaupalla International Peace Observatoryn valmennukseen liittyviä tekstejä mm. kuivia Geneven ihmisoikeus- ja sotarikossäädöksiä. Ne on nimenomaan hyvä tuntea, kun lähtee sellaiselle alueelle, jossa on oltava tietoinen niin omista kuin muidenkin ihmisten laillisista oikeuksista. Erittäin tarpeellista, mutta joka tapauksessa myös erittäin kuivaa.

Oheistoimintana olen tänään mm. luonut tulevan kesämatkablogini pohjan, siitä lähdetään rakentamaan, kun aika koittaa.

Lisäksi päässä on soinut perisuomalaisia kansansuosikkeja Olavi Virrasta (Sinitaivas) Kari Tapioon (mm. Myrskyn jälkeen, Mun sydämeni tänne jää ja Elämältä kaiken sain). Siis mistäpä muusta perisuomalaiset laulut olisivatkaan saaneet inspiraationsa kuin upeasta Suomen luonnosta - jota itsekin lähden sitten kesemmällä toden teolla fiilistelemään. (Olavi Virran Sinitaivas on muuten myös espanjalaisen Julio Medemin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan "Napapiirin rakastavaiset" teemalaulu, minkä takia sitä ensinnäkin olen viime aikoina kuunnellutkin toistamisesta toistamiseen päästyään...)

Ja indiehörhö näyttää osaavansa arvostaa muutakin musiikkikulttuuria kuin vastavirran musiikkia; vähän sellaista perusjunttiuttakin, tässä punkkariwannabessa... ;)

Punk-meiningistä puheen ollen, kynsisakset pääsivät eilen käyttöön oikeaa parturia odotellessa. (En uskalla tukkalaitettani paikallisten kampaajattarien käsiin, heillä on aivan liian vahvoja käsityksiä siitä, miten naisten tukka kuuluu leikata. Ei kiitos, en halua kerroksittain leikattua etutukkaa - päinvastoin yritän kasvattaa viime kerran tuhoja kovalla vauhdilla pois...) Ihan kelvollista jälkeä kynsisaksillakin saa. Turhaa fiinistelyä kaikki muu.

--

Jottei lipsahdeta aivan liian kotimaan kaipuisiksi tässä suomalaisen musiikin tulvassa, pistetään jakoon jotain kolumbialaistakin. La Gota Fría on kyllä ehdottomasti yksi lempikappaleistani laulaa yhdessä kitaran säestyksellä (sen verran mitä nyt osaan) - kertosäe on aivan paras!

Ja tyttärille vähän miessuloa ja moottoripyöräromantiikkaa, Carlos Baute: