Tästä se alkaa: 14 kuukauden irtiotto suomalaisesta opiskelijaelämästä. Johan sitä jaksettiin viisi vuotta yliopistossa suoraan lukiosta, välivuosia pitämättä. Välillä töissä samanaikaisesti käyden.
(Älkää käsittäkö väärin, rakastan mitä opiskelen. Valmistun aikanaan yliopistolta kääntäjäksi - tai siis, käännöstieteiden maisteriksi, vaiko ihan vain humanististen tieteiden maisteriksi - mitä väliä tutkintojen nimillä nyt kuitenkaan on, kunhan saan lopulta tehdä jotain joka on edes vähänkään mielekästä ja luontevaa... Olen joka tapauksessa löytänyt oman alani.)
Kuluneen lukuvuoden jälkeen jätän kuitenkin opiskelijaelämän vuodeksi, sillä elämän on oltava muutakin kuin yhtä tylsää putkea. Ihminen kaipaa ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä, eloa! Sellaista innostavaa ilmapiiriä, joka kutsuu ja kannustaa kehittymään sellaiseksi kuin on.
Huomasin jossain vaiheessa, että paikallaan pysyminen oli hiljaa tappamassa minut. En ollut varma, kuinka kauan jaksaisin pitää sisäisen tuleni elossa ilman ilmapiirin vaihdosta. Olisihan siihen voinut riittää uusi harrastus, uudet, inspiroivat ihmiset ympärille, mutta ehkä kaipasin myös vaihtelua opinnoille, joista otan ilmeisesti liian helposti stressiä. Kun teen jotain, minun on vaikea olla panostamatta siihen sataprosenttisesti. Jos en siinä onnistu (ts. yritän revetä liian moneen asiaan kerralla), ahdistun.
Onkohan tämä sitä oravanpyörää, josta nykyään niin paljon puhutaan? Hyvin lievää, jos se sellaista on, sillä toisaalta olen pitkään elänyt myös hyvin huoletonta elämää: en ole suostunut ottamaan turhia ulkoisia paineita kontolleni, olen elänyt vaatimattomasti, tyytyväisenä siihen mitä minulla on ja mitä teen. Mutta silti kaipaan vaihtelua. Sellainen ihminen on. Tai minä ainakin.
Haluan tuntea eläväni. Haluan kokea tekeväni juuri niitä asioita, joita haluan juuri sillä hetkellä tehdä. Haluan oppia ja kulkea ilman rajoja, haluan lentää. Haluan oppia kulkemaan omia polkujani vieläkin ennakkoluulottomammin ja pelottomammin. Haluan tavata innostavia ihmisiä, jotka kannustavat minua polullani eteenpäin.
--
Lennän elokuussa Kolumbiaan ja aloitan siellä vuoden vapaaehtoistyöntekijänä. Sitä ennen on vielä pari kuukautta hyvää aikaa pistää elämä ranttaliksi ja tehdä niitä asioita, joita olisin toivonut ehtiväni tekemään enemmän talven aikana.
Heinäkuussa on edessä neljän viikon matka Espanjan itärannikolle. Jos tarkkoja ollaan, ensimmäiset pari viikkoa kuluvat Barcelonassa ja kaupungin lähistöllä ja toiset pari viikkoa Alicanten lähistöllä.
Kesäkuun asustelen vanhempien luona rahaa säästellen, ja otan Suomen kesästä kaiken irti, minkä vain saan.
Tervetuloa seuraamaan matkaani tähän hetkeen! Muuta ei ole olemassa.
Kolumbialaisen Shakiran sanoin: va liviano, mi corazón gitano!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti