Tanssia ja oppimista

Takana pitkä tanssikurssipäivä: kaksi tuntia afrotanssia, kaksi tuntia salsa fuertea. Yhteensä neljä tuntia putkeen enemmän tai vähemmän intensiivistä tanssimista ja heilumista.

Saanko tuottaa tähän väsymystä kuvastavan interjektion? Huoh.

Kotona ruokaisaa porkkana-retiisisalaattia jättiannos, aitoa van Houtenista tehtyä kaakaota, ja vielä tummapaahtokahvia päälle. Olo on raukea istahtaa sohvalle ja ruveta naputtelemaan mietteitään ylös.

--

Oppimisen ilo

Tässä olivat siis tälle kesälle suunnitellut tiivistanssikurssit: torstaina salsan alkeet ja sunnuntaina afrotanssi ja salsa fuerte. Kaikki olivat positiivisia kokemuksia, mitä nyt afrotanssi oli ensinnäkin aivan oma maailmansa (siksihän se alunperin kiinnostikin) ja salsa fuerte nopeudessaan salsa-aloittelijalle aika kova pala.

Katsoin ja yritin kuitenkin kummankin tunnin loppuun asti - jos en millään muulla niin aika pirun päättäväisellä sitkeydellä - vaikka mietin jo jälkimmäisen tunnin alkutahtien jälkeen, lähtisinkö suosiolla kotiin...

Sunnuntain tuntien haasteellisuutta lisäsi osaltaan se, että ohjaajana toimi jostakin latinalaisamerikkalaisesta maasta (mikä ei minulle koskaan selvinnyt) kotoisin oleva afromies, joka puhui heikkoa suomea, englantia ja espanjaa sekaisin niin, etten koskaan saanut selvää, mitä kieltä hän kulloinkin käytti. Ihan kuin olisi ollut ummikkona ulkomaisella tanssikurssilla - mikä ei toisaalta haitannut tanssin opettelua lainkaan. Ehkä tässä oli esimakua tulevasta? (Tosin epäilen, että olisin ymmärtänyt sanalliset ohjeet paremmin, mikäli käytössä olisi ollut tasan yksi kieli, olkoon vaikka se espanja...) Onneksi ele- ja ruumiinkieli riittävät välittämään tanssitunnilla kaiken olennaisen.

Oma tanssipohjani on valitettavan heikko, hahmotan esimerkiksi vartaloni liikeradat huonosti eikä jalka-/käsikoordinaatio taida pelata kovin sujuvasti, varsinkin jos pitäisi vielä keskittyä musiikintahtiin liikkumiseen. Sanotaan vaikka, että kukin edellä mainituista osa-alueista pelaa loistavasti yksinään, mutta kaikkien niiden yhdistäminen vaatii aika tiukkaa keskittymistä, rentous on siitä puuhasta hyvin kaukana. Olen juurikin niitä aerobic-tuntien kömpelöitä tunareita, joilla menee koko tunti pelkkien askelkuvioiden opettelemiseen, kun muut vetävät alkulämmittelyjen jälkeen kuviot täydellisessä tahdissa.

Rentoudesta tai sujuvuudesta on tosiaan turha puhua ennen kuin liikkeet ovat juurtuneet selkäytimeen (tai itse asiassa pikkuaivojen hermoratoihin). Ja tällä tytöllä oppimisprosessi on todella varsin aluillaan!


Lahjattomuus on kuitenkin vain harjoituksen puutetta, ja (koreografioitu) tanssiminen askeltekniikoineen kaikkineen on lahjattomuus, jonka aion korjata. Meneepä lahjattomuudesta poisoppimiseen kuinka kauan tahansa, aion ottaa oppimisprosessista kaiken irti.

Yksi tärkeimmistä periaatteista, jonka olen viime vuosina omaksunut, on, että elämä on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä.

Ei elämän loputonta puurtamista kuitenkaan tarvitse olla: oppimisenhan kuuluisi olla jatkuva ilo. Jos se ei sitä ole, kannattanee tarkistaa, missä vika...