perjantai 4. kesäkuuta 2010

Kuinka se onnistuu

Luet kirjoja, käyt kouluja ja jatko-opintoja yhteensä kaksitoista (12) plus viisi (5) vuotta. Kaksikymmentäneljävuotiaana sinulla on jo aika pitkä rupeama enemmän tai vähemmän määrätietoista opiskelu-uraa takana. Eikä se monilla pääty edes niinkään aikaisin - kuten omalla kohdallani.

Kuinka kauan sitä voi jaksaa, tuota enemmän tai vähemmän määrätietoista (harmillisen usein vähemmän määrätietoista) tulevaisuuteen satsaamista? Varsinkin jos kouluttaa itsestään akateemisesti työtöntä, niin kuin monet yliopistoissamme tekevät?

En minäkään sitä jaksa, vaikka olen löytänyt kutsumusalan. Pänttäämistä ja opintopisteiden haalimista, kun mitä todella haluaisi kaikkien näiden pitkien vuosien jälkeen, olisi päästä jo käsiksi itse asiaan. Turhilta tuntuvat opiskelut syövät aikaa keskittyä olennaiseen. Järki toimii motivaattorina opiskelu-uran jatkamisessa, mutta puhti alkaa olla tauottoman pakkoväännön alla lopussa.

Mitä tehdä edellä kuvatussa tilanteessa? En voi vastata muiden puolesta, mutta itse päätin tehdä väliaikaisen irtioton mieltä masentavasta asetelmasta ja tarjota itselleni vaihteen vuoksi rehellisesti aikaa ja tilaa tehdä niitä asioita, joita todella haluan; jättää kaikki epäolennainen ja motivaatiota syövä elämästäni pois. Edes vuodeksi.

Suurin resursseja syövä, intoa latistava asia elämässäni oli valitettavasti opiskelu: Kela hönkii niskaan, opinto-oikeuden aikarajoitukset painavat takaraivossa, vaikka opinnot periaatteessa etenevät aivan malliaikataulussa ottaen huomioon, että olen välissä vaihtanut tiedekuntaakin. Ehkä minut on hemmoteltu hyvinvointivaltiossamme pilalle, kun kehtaan valittaa tilanteestani.

Mutta mikä on takuuvarma keino viettää huoletonta elämää? Päästää huolistaan irti. Niinpä siis tein ja lähden.

Eikä se ole sen vaikeampaa, vannon: kun kerran päätös on tehty, löytyy jostain aina myös keinot. Kuten hyvä ystäväni minulle viime viikonloppuna sanoi: se on vain järjestelykysymys! Monet asiat ovat - valintoja ja asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista.

Ota hyppy tuntemattomaan, aseta itsesi likoon - kaikella mitä olet. Luota turvaverkkojesi kantavuuteen, mutta luota ennen kaikkea itseesi.

Kokeile siipiäsi ja totea niiden kantavan.

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa Bloggerin puolelle!
    Mukava kun kommentointi helpottuu, sillä odotan jo innolla Barcelonan matkan kuvia ja kuvauksia
    =).

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, Jukka!

    Kiva tietää, että jotakuta kiinnostaa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos itsellesi! Oon mukava lukea raikkaita ja rohkeita ajatuksia. Tarjoilet niitä joka kirjoituksessasi. Ainakin jompaa kumpaa...=)

    VastaaPoista
  4. No, mitäs tuohon enää sanoisi... Kiitän, kumarran (niiaan, niksautan). :)

    VastaaPoista