sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Toisenlainen rakkaustarina - yhden naisen matkaprojekti(t)

Talven tullen blogi tuntuu muuttuvan aivan eri luontoiseksi blogiksi kuin se joskus on ollut.

Ihan kuin puikoissa olisi Ihan Toinen Nainen. Mitä voin sanoa? Meistä on moneksi. ;P Aina ei voi olla menossa. Tai jotkut voivat, joojoo, minä en tällä hetkellä. Nyt on aika kasvaa sisältä päin ja sisälle päin.

Yksi asia, josta en silti kuitenkaan luovu on unelmat ja unelmointi. Ne ovat aina läsnä. Niistä syntyvät tavoitteet ja määränpäät, ja merkitys. Ja niiden toteuttamisen ohessa elämän kauneimmat muistot. Kirjoitin viime kuun lopussa vihdoin Tunturin sponsorointisopimukseeni kuuluneen jutun pyörämatkoistani. Juttu ilmestyy ensi kevään BikeStyle-lehdessä.

Juttua varten kävin taas läpi kaikki reissun aikana otetut kuvat, ja huh huh, miten hienoja muistoja nousi mieleen. Kun niin lyhyeen aikaan mahtuu niin paljon upeita kokemuksia kuin viime kesäänkin, kaikkea on väistämättä vaikea yksittäisinä tapauksina edes muistaa.

Mutta jep, tästä tässä blogissa on taas pohjimmiltaan kyse. Oman elämänsä toteuttamisesta. Ei passiivisena sen vierestä katsomisesta.

--

Ajatus lähti muhimaan Kolumbiassa vuoden alussa.

Muutamia kuukausia ja lukuisia yhteydenottoja myöhemmin.

Kun katson tätä valokuvaa, ymmärrän vihdoin, miksi ihmiset aina tuntuivat ällistyvän "vähäistä tavaramäärääni", joka noinkin vähäisenä määränä alkoi toisinaan tuntua riippakiveltä. Oli sitä silti aika vähän.

Minä ja beibe matkalla Heinolaan.

Heinolan maisemia.

Kuvassa matkakamerana, -tietokoneena ja nettiyhteytenä toiminut Samsungin Galaxy Tab, kiitos Soneran väelle lainasta! Käsissä myös Orimattilan Hellimöstä lahjaksi saatuja turvehoitotuotteita.

Minä ja rakas kuljimme kaikkialle yhdessä. Makuuhuoneenkin jaoimme sulassa sovussa. Minne menin minä sinne kulki rakkaanikin.

Huomasin Suomea kiertäessäni, kuinka viehtynyt olin järvimaisemiin, sisävesiristeilyihin ja satamiin.

Kiitos Heinäveden reittiä liikennöivälle M/S Puijolle!

Pohjoista kohden maisemat käyvät jylhiksi.

Korouoman rotkolaaksossa pudotukset ovat jyrkkiäkin.

Ja veden virta on voimakas.

MC Lippalakki Blues Oulujärven rannoilla.

Ja vihdoin Rovaniemellä.

Matkan aikana löysin selvästi uuden pyöräilyulottuvuuden. Minne kuljin sinne...

--

Unelmoin vakavasti ensi kesästä, Ruotsista ja pyöräilystä. Jos tiedätte jossain ruotsalaisessa kaupungissa avautuvasta kuukauden, parin, (mielellään sosiaalisesta!) työkeikasta, saa erittäin mielellään siitä minullekin vinkata! Viettäisin mielelläni vähintään jonkin kuukauden uppoutuen ruotsalaiseen mielenmaisemaan ennen esimerkiksi Gotlannin pyöräbaanoille suuntaamista. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti