Matkan koukeroisuudesta, epäilyjä

Hyvää viikonlopun alkua! Blogissa on tainnut marraskuussa olla hiukan tavanomaista hiljaisempaa ja jotenkin vähän etäännyttävääkin juttua. On ollut silti mukava huomata, että tietyt postaukset kaikesta korkealentoisuudestaan huolimatta keräävät mukavasti lukukertoja!

Olen taas ajautunut mietteliääksi tytöksi ja seurauksena kokenut kieltämättä tarvetta ottaa myös vähän etäisyyttä blogiin – mutta koska blogi edelleen säilyy eräänlaisena julkisena päiväkirjana, haluan toki, että pysytte vähän kärryillä... (Ja että otatte jatkossakin osaa, mikäli vain koskettaa, naurattaa ja tulee myötäelon tuntoja! Tulee siitä itsellekin aina niin hyvä mieli. :) Ja toki vastaankin saa aina väittää, jos tulee sellaistakin asiaa...)

--

Oleantereita, maailman kauneimmilta tuoksuvia kukkia ja äitini lemmikkejä,
Alicantessa viime vuoden heinäkuussa.

Joskus pohdin, kuinka paljon annan tämänkin blogin lukijoiden suoraan ymmärtää, mitä haluan välittää. Suoraa puhetta (ennen kaikkea TUNNETTA) omista henkilökohtaisista prosesseistani, joiden toivon antavan toivoa ja heijastelupintaa muillekin. Mutta piiloudun koukeroiden taakse. Kuitenkin. Suojamekanismit ovat juuri niin vahvoja, vaikka niitä pyrkisi tietoisesti ylittämään.

On esimerkiksi vaikea puhua surusta tai pettymyksestä, kun tulee tunnetuksi jonain neiti Aurinkoisena tai Ikuisen Toivon lähettiläänä. No, tietäkää kuitenkin, että tunnen välillä surua ja pettymystä, vaikka uskonkin siihen, että niiden yli voi ja pitääkin kamppailla. Olenkin pahoillani, jos viimeisin blogiteksti oli siinä mielessä taas liian abstrakti ja kovin korkeissa sfääreissä leijaileva. Minulla on taipumusta sellaiseen. Arkipäivän keskusteluissakin...

Avoimuutta ja positiivisuutta onkin vaikea heijastella maailmalle, kun on sisältä epävarma ja turvaton. Olen sitäkin. Aina välillä. Epäilen ympäristöäni ja sitä mitä vaikutteita saan parhaillaan ympäriltäni. Myönnän, ettei sisäinen valo aina riitä valaisemaan harmaita katuja ja ilmeettömiä kasvoja aurinkoisiksi. Joskus se riittää, kyse on aina siitä, kumpi puoli vie voiton. Onnistuuko ylläpitämään hyvää kierrettä vai joutuuko laskuvoittoiseen kierteeseen.

Elämä on jatkuvia valintoja, virrassa luovimista. Vaikka toiset saavat sen näyttämään helpolta, harvoin se sitä kaikilta puoliltaan on. On syy, miksi suositun brasilialaiskirjailijan kirjoissa vilahtelee usein viittaus "Valon Sotureihin". Näen itsenikin toisinaan sellaisena "soturina", sellaisena, joka ei hyökkää mitään vastapuolta vastaan, vaan käy tärkeintä taisteluaan sisällään. Hyvän ja paremman puolesta. Valon soturi on valpas ja tarkkailee merkkejä, ei ota käskyjä keneltäkään muulta kuin oikeudentunnoltaan, toiset kutsuvat sitä sydämeksikin.

Kenenkään sydän ei voi sanoa toisen puolesta mitä tämän kuuluisi konkreettisesti tehdä tai ajatella. Siksi minusta tuntuu oudolta kirjoittaa ylös, julkisesti, pohdintojani ja tulkintojani siitä, mitä täällä (ympärilläni) tapahtuu. Joskus ne kuulostavat siltä kuin yrittäisin yleistää tai tiivistää elämän ja ihmiset yhteen kuvaan, yksikäsitteiseksi, yhdeltä istumalta ymmärrettäväksi. En varsinaisesti usko tämän asian mahdollisuuteen onnistua, ja siksi minua huolestuttaa sanallisen ilmaisun rajallisuus - että edes lähden matkalle, vaikka se ei koskaan tule saavuttamaan määränpäätään.

--

Tämä on selvästi taas tällainen 'disclaimeri', vastuusta irtisanoutumista. ;) (Koska pohjimmiltaan pelkään olevani väärässä ja muuttuvani, kuten väistämättä muutunkin. Vahvistun, muutan mielipiteitäni, epäröin ja aloitan prosessin aina vain uudestaan. Ja niin sen kuuluu mennäkin.) Lukekaa, seuratkaa, ottakaa kantaa, mutta älkää kuvitelko, että luulen tietäväni, jotten joudu esittämään, että kuvittelisin tietäväni. Tämä on tietenkin vain harras pyyntö.

Minä olen. Ja annan virrata. Antakaa virrata tekin ja älkää häpeilkö hapuilua tai virheiden tekemistä. Opitaan niistä yhdessä. Voimaa matkalle!

(Pitäisi varmaan joskus pistää pystyyn joku arvontakysely Danielan tapaan, että pääsisi lukijoihin samalla tavalla tutustumaan. :))

--

P.S. Erityinen kiitos taas teille, jotka olette viime aikoina elävöittäneet kommenttisektiota. On hauskaa, että kaikki blogitoiminta ja -pohdinta ei ole aina omissa käsissäni. ;)