Se on rakkauden ja rohkeuden välittäminen. Vaikka se palvelisi vain yhtä tai kahta lukijaa, tai muutamaa ihmistä oikean elämäni lähipiiristä. Jos se antaa voimaa edes yhden ihmisen kääriä hihat ottaakseen vastuun omasta elämästään, ja välillisesti sen vaikutuksista, olen palvellut tehtäväni.
--
Avoimena kirjana oleminen vaatii sisukkuutta tai suurta pelottomuutta. Tunnustaa vaikka se, ettei ole varma jaksaako kantaa kaiken harteillaan. Vaan avoimuuden seurauksena saattaakin paljastua, ettei koko maailma ehkä yksin omilla hartioilla olekaan.
Ja kun oikeille ihmisille antaa luottamuksensa, luottamuksen arvoiset henkilöt useammin kuin harvoin lunastavat kelpoisuutensa.
Toivottiin, että jakaisin aina silloin tällöin sitä, missä mennään. Niin kuin tein Kolumbian aikoina. Sillä kyllä, vaikka blogissa saattaa olla hiljaista, paljon tapahtuu muilla rintamilla. Pientä ja suurta. Nykypäivänä unohdetaan usein, kuinka paljon työtä jonkin pysyvän luominen vaatii. Se voi vaatia määrätietoisuutta epävarmoilla vesillä. Luottakaa sisäiseen kompassiinne, se kertoo suunnan, kun sitä kuulostelee oikein. Näin luotan minäkin.
Kerrotaan nyt kuitenkin vähän, minkä parissa puuhaillaan...
Teemoja: degrowth, ajantasaistusta hakeva demokratia, ideologioiden historia (minusta on olennaista tuntea se, mistä yhteiskuntana tulemme, mistä polveutuvat nykyään itsestään selvänä pidetyt ajatukset tai moraalikäsitys; suunnattoman kiehtovaa, vaikka yliopistokurssi onkin, joskin akateemiset kirjastot ovat kyllä muutenkin aina todellinen aarreaitta).
Minua on ilahduttanut viime aikoina: Kurt Vonnegutin säkenöivä, vanhan miehen partaveitsenterävästi leikkaava äly hänen viimeisimmäksi jääneessä romaanissaan Ajanjäristys (1996). Kuvitelkaa, miltä tuntuisi joutua heitetyksi 10 vuotta ajassa taaksepäin toistamaan yksityiskohdantarkasti kaikki sen ajan teot, sanat ja virheet; tietoisena lopputuloksesta, mutta kykenemättömänä muuttamaan tapahtuvaa, jonka olet jo kerran elänyt.
Mitä tapahtuu, kun kymmenen vuotta automaattiohjausta päättyvät ja ihmiset tupsahtavat takaisin elämään, jossa heillä on Vapaa Tahto? Vonnegut leikkii ilkeästi ajatuksilla ihmisten ja maailman luonteesta; pessimistisyyttä vai kyynisyyttä, joskus koin saman tekijän kirjoittaman Galápagoksen sietämättömän raskaaksi lukea (se on kuitenkin satiiriksi kirjoitettu), vaikka sen kahlasinkin loppuun. Ajanjäristyksen jälkeen aion kokeilla klassikkoa uudestaan. Olenko minä muuttunut, vai muuttuiko kirjailijan tyyli? Ehkä löydän Galápagoksellekin taas uudet silmät.
Muutoin vapaa-ajallani olen paneutunut, tai paneudun seuraavaksi, näihin kirjoihin:
No, tätä olen puuhaillut viime aikoina, kaiken muun mielenkiintoisen ja kiehtovan muassa. Elämässä pitää olla haastetta, eikä mitään pidä niellä valmiiksi pureskeltuna. Älkää tekään.
Ja kun oikeille ihmisille antaa luottamuksensa, luottamuksen arvoiset henkilöt useammin kuin harvoin lunastavat kelpoisuutensa.
Kiitos ystävät, läheiset ja kaukaiset!
--
Toivottiin, että jakaisin aina silloin tällöin sitä, missä mennään. Niin kuin tein Kolumbian aikoina. Sillä kyllä, vaikka blogissa saattaa olla hiljaista, paljon tapahtuu muilla rintamilla. Pientä ja suurta. Nykypäivänä unohdetaan usein, kuinka paljon työtä jonkin pysyvän luominen vaatii. Se voi vaatia määrätietoisuutta epävarmoilla vesillä. Luottakaa sisäiseen kompassiinne, se kertoo suunnan, kun sitä kuulostelee oikein. Näin luotan minäkin.
Kerrotaan nyt kuitenkin vähän, minkä parissa puuhaillaan...
Teemoja: degrowth, ajantasaistusta hakeva demokratia, ideologioiden historia (minusta on olennaista tuntea se, mistä yhteiskuntana tulemme, mistä polveutuvat nykyään itsestään selvänä pidetyt ajatukset tai moraalikäsitys; suunnattoman kiehtovaa, vaikka yliopistokurssi onkin, joskin akateemiset kirjastot ovat kyllä muutenkin aina todellinen aarreaitta).
Minua on ilahduttanut viime aikoina: Kurt Vonnegutin säkenöivä, vanhan miehen partaveitsenterävästi leikkaava äly hänen viimeisimmäksi jääneessä romaanissaan Ajanjäristys (1996). Kuvitelkaa, miltä tuntuisi joutua heitetyksi 10 vuotta ajassa taaksepäin toistamaan yksityiskohdantarkasti kaikki sen ajan teot, sanat ja virheet; tietoisena lopputuloksesta, mutta kykenemättömänä muuttamaan tapahtuvaa, jonka olet jo kerran elänyt.
Mitä tapahtuu, kun kymmenen vuotta automaattiohjausta päättyvät ja ihmiset tupsahtavat takaisin elämään, jossa heillä on Vapaa Tahto? Vonnegut leikkii ilkeästi ajatuksilla ihmisten ja maailman luonteesta; pessimistisyyttä vai kyynisyyttä, joskus koin saman tekijän kirjoittaman Galápagoksen sietämättömän raskaaksi lukea (se on kuitenkin satiiriksi kirjoitettu), vaikka sen kahlasinkin loppuun. Ajanjäristyksen jälkeen aion kokeilla klassikkoa uudestaan. Olenko minä muuttunut, vai muuttuiko kirjailijan tyyli? Ehkä löydän Galápagoksellekin taas uudet silmät.
Muutoin vapaa-ajallani olen paneutunut, tai paneudun seuraavaksi, näihin kirjoihin:
- Suuri kaalihuijaus: kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Tommi Uschanov, 2010).
- Vaaralliset viljat (J. Braly & R. Hoggan, 2002/suom. 2008).
--
No, tätä olen puuhaillut viime aikoina, kaiken muun mielenkiintoisen ja kiehtovan muassa. Elämässä pitää olla haastetta, eikä mitään pidä niellä valmiiksi pureskeltuna. Älkää tekään.
--
Tämän postauksen kuvasta kiitos Laurille. Toisilla sitä vaan on silmää & skilliä!
Erittäin hyvin kirjoitettu tuosta "oljenkorresta"! Rakkauden ja rohkeuden välittäminen edes yhdelle kanssakulkijalle on todellakin tärkeintä mitä voimme tehdä tässä elämässä. Näin anonyyminä lukijana haluankin kiittää Sinua kaikesta siitä rohkeasta rakkauden välittämisestä, mitä olet blogissasi tehnyt! Se on varmasti auttanut ja rohkaissut suurta joukkoa itseni kaltaisia nimettömiä hiljaisia lukijoita. Antoisia syyspäiviä ja toivottavasti saamme lukea juttujasi vielä pitkään!
VastaaPoistaKiitos "nimetön lukija", tämä on juuri sitä ehtymätöntä voimavaraa, jota voimme toisillemme tarjota. Minä täällä teille, ja välillä sitä saa näin ihanasti takaisinkin. :)
VastaaPoista