Pettymys & pelko: Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Minulla on muutamia sanoja, joita en tykkää käyttää niiden paljastamien odotusten takia. Yksi näistä sanoista on 'pettymys'. Välttelen viimeiseen asti sen käyttöä, koska se sotii kaikkea sitä vastaan, mihin elämässäni ja odotuksissani pyrin. Välttelen sanan käyttöä etenkin sen koskiessa ulkomaailmaa, kaikkea mitä on minun ulkopuolellani, koska 'pettymyksestä' puhuminen paljastaa, että vaikka tavoitteeni on olla ulkomaailman - ystävien, tuntemattomien, maailman tolan - suhteen pyyteetön (odotukseton), minulla on selvästi ollut sen suhteen toiveita, jotka eivät ole mielestäni täyttyneet. Siitähän pettymyksestä on pohjimmiltaan kyse: odotuksista, jotka eivät ole täyttyneet.

Vanhan zeniläisen opin mukaan kärsimystä ei ole ilman odotusta. Siksi olen tietoisesti vuosien varrella vähentänyt kaikkia odotuksiani erityisesti muiden ihmisten suhteen, ja keskittynyt olemaan itse sitä, mitä maailmasta kaipaan. Vaikka myös omien rajojensa hyväksyminen auttaa hyväksymään asiaintilojen "epätäydellisyyden", se myös vapauttaa tekemään asioiden eteen kaiken voitavansa. Jos yrittämisemme ja epäonnistumisemme ovat vain pienten prosenttisuhteiden päässä toisistaan ja kiinni suurelta osin asioista, joihin voimme itse vain rajallisesti vaikuttaa, yrittäminen on silti aina kannattanut, koska ilman yritystä ei ole edes rajallista mahdollisuutta onnistumisesta. Kuten asian valitsen tulkita.

Lopulta on jopa hyvin aiheellista kyseenalaistaa koko 'oikean' ja 'väärän', 'oikeudenmukaisen' ja 'epäoikeudenmukaisuuden' käsitteet. Minä toivon tilanteenkehityksestä tiettyä lopputulemaa, jollakulla toisella on toivotusta lopputuloksesta toisenlainen käsitys; jos tämän toisen käsitys lopputuloksesta toteutuu omani sijaan, onko kyseessä väärä ja epäoikeudenmukainen tulos? Vaiko vain tulkitsijan kokema vääryyden tunne.

Liian usein asetamme sosiaalisen kanssakäynnin vastakkainasettelutilanteeksi, jossa tilanne on 'minun tahtoni' vs. 'sinun tahtosi', jossa välimaastoa ei edes haeta.

Onko 'minun tahtoni' todella missään yhteydessä 'sinun tahtosi' kanssa? Vain silloin, kun kuvittelemme onnellisuutemme olevan kiinni itsemme ulkopuolisista tekijöistä. Vain silloin, kun yritämme pakottaa toisen oman tahtonsa vastaiseen toimintaan. Vain silloin, kun yritämme riistää toiselta vapauden oman oletetun hyvinvointimme nimessä. (Harvoin väkivalloin ottajat vain huomaavat tuottavansa hyvinvoinnin sijasta maailmaan enemmän kärsimystä. Tai tietenkin on niitäkin, jotka eivät edes välitä kenenkään muun kuin oman itsensä hyvinvoinnista... Mikä on minusta, ymmärtänette varmaan, ehkä surullisinta maailmassa.)

Edelleenkin, mielestäni ihmiskunnan suurimmat ongelmat ja esteet piilevät peloissamme.

Ahneus = pelkoa siitä, ettei minulle riitä muilta. Mustasukkaisuus = pelkoa siitä, etten ole tarpeeksi hyvä kumppanilleni/ystävälleni, ja hän lähteekin jonkun muun matkaan --> pelko jäädä ilman rakkautta. Omistuksenhalu = liittyy samaan asiaan kuin mustasukkaisuus, pelkoon jäädä ilman rakkautta, hellyyttä tai mitä ikinä toisilta koemme saavammekaan. Avoimuuden pelko = pelkoa tulla hylätyksi, jos tulenkin nähdyksi väärin silmin, heikkouksineni kaikkineen; tai että nämä "heikkoudet" paljastamalla annan toiselle tappavan aseen, joka kääntyy vielä minua itseäni vastaan.

Mitä tekisit, jos et pelkäisi kaikkia näitä turhia asioita? Rakastaisitko rohkeammin? Hymyilisitkö ehkä vapautuneemmin? Ehkä huomaisit lämmön palautuvan sitä itse säteilevälle moninkertaisesti takaisin. Parasta ehkä, et enää jaksaisi murehtia kaikkea saamaasi ja antamaasi vaakakupeittain.

--

Tällaisia asioita olen viime viikolla itsekseni ja ystävien kanssa pohdiskellut. Ja tullut siihen lopputulokseen, että itsessä piilevät pettymyksen tunteetkin on myönnettävä. Ei tosin jäätävä pyörimään niiden ympärille, vaan pureuduttava niiden syihin. Älä pura pettymystäsi toisiin ihmisiin tai maailmaan kokonaisuudessaankaan, vaan mieti miksi otat asian niin vahvasti itseesi. Mitä ilman koet itse jääneesi?

Älä ikinä kuitenkaan kuvittele saavasi sitä muilta, löydä täyttymys itsestäsi, jolloin sinulle itsellesi jää lopulta paljon enemmän varaa jakaa rakkautta muillekin.

Loppuun vielä Jiddu Krishnamurtin pohdintoja täyttymyksestä ja yksinolon erilaisuudesta suhteessa yksinäisyyden tunteeseen. Tunteita, kuten ystäviä, vaimoa/miestä ja muita lähimmäisiä, on kuunneltava pelotta, ilman ennakkoluuloja tai tuomioita. Vasta sillä tavalla voi todella kuulla, mitä niillä on sanottavanaan.

"..if you would understand something - your neighbor, your wife, or any relationship - if you would understand something completely, you must be near it. You must come to it without any objection, prejudice, condemnation, or repulsion; you must look at it, must you not? If I would understand you, I must have no prejudices about you. I must be capable of looking at you, not through barriers, screens of my prejudices and conditionings. I must be in communion with you, which means I must love you."