perjantai 16. syyskuuta 2011

Torstain magiaa

Torstai oli peruskauraa: Tuskanhikeä puskien väänsin kirjastossa viikon takaista haastattelua auki ehtiäkseni lähettämään sen eteenpäin ennen kuin oli sännättävä aamun luennolle - kunnes tarkistin sähköpostini. Päivän ainoa luento oli peruttu, ja iltamenokin peruttiin samalla tavalla sähköpostitse. Kun sain tekstini viime hetken aikaansaamispakolla valmiiksi, ainoa jäljelle jäänyt aikataulullinen agenda oli lounas kaverin kanssa. Käytin päivään jääneen tyhjän tilan dokumentin katseluun.

Facebookissa toinen kaveri kutsui Akateemisessa järjestettyyn Kaisa Jaakkolan Hormonidieetti-kirjan esittelyyn. Homma sopi kalenteriin, joten piipahdin tapahtumassa puhtaasta uteliaisuudesta. Esittelyn takia jäi kyllä valitettavasti väliin ystävän järjestämä viljelypalstan satomyynti, mutta ehkä näin oli hyvä. Viikonloppuna alkavan mehupaaston kannalta täysi jääkaappi herkullisia luomuvihanneksia olisi voinut käydä kohtalokkaaksi. (Mutta ehkä silti kyselen perään, josko vielä löytyisi muutama kesäkurpitsa tai porkkana, joilla voisin kokeilla kotitekoisten kasvissipsien tekoa. Eihän paastolla olo tarkoita keittiöhommista kieltäytymistä!)

Illalla sotkin kasaan mausteita, pellavansiemeniä, kaikenlaisia jauheita, ituja, raasteita ja öljyjä, ja tuumin, että ruoanlaitto on todellista alkemiaa. Mitä viattomampi ja ennakkoluulottomampi kokki, sitä suurempaa magiaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti