perjantai 16. syyskuuta 2011

Paasto on luopumista... luopuminen on saamista





Kiire on outo instituutio. Kaupungeissa se on vahvimmillaan. Se tarttuu alitajuntaan kyltymättömänä tarpeena täyttää kalenterimme ja itsemme jollain. Millä tahansa.

Olen parin viikon ajan seurannut mieleni oirehtimista päivittäisen käytökseni kautta. Mielitekoja, oikkuja - niin ruoan kuin olinpaikkojenikin, tehtävien suhteen. Useimmat eivät tunnistaisi niitä edes oikuiksi, mutta mitä muutakaan on se, että lounaan jälkeen kaipaa vielä "jotain" tai työstä on pidettävä "välipalataukoja" pitääkseen keskittymisensä yllä. Minulla "välipalana" toimii useimmiten kahvi (nautinto) tai paikasta toiseen siirtyminen (yliopiston kirjastosta kaupungin kirjastoon, lounaspaikasta jompaan kumpaan edelliseen). Nautintoaine, piriste.

--

Milloin aito nautinto muuttuu turhaksi mätöksi? Rajaa on vaikea vetää, kunkin on tunnettava itsensä ja oltava itselleen rehellinen. (Aivan sama mitä sanoo muille.) Minun rajani on se, kun nautinto tai toimen keskeytys ei enää autakaan keskittymään, vaan päivät muuttuvat tauosta toiseen hyppimiseksi.

Kävelen liian nopeasti, suoritan aamutoimet liian kiireesti (en ehdi/halua/pysty aamuvenyttelemään; aamurutiini, josta pidän valtavasti), unohdan hengittää ja minusta katoaa eleganssi. Ei jatkuvasti, mutta liian usein verrattuna siihen elämään, mitä olen viime aikoina saanut elää. Joku toinen ei ehkä kutsuisi tilaani stressiksi, mutta minäpä itseni paremmin tuntien tiedän, ettei tämä ole kyllä rentouttakaan.

Eivät minua paina minkäänlaiset erityiset aikataulut, kunhan muuten vain käyttäydyn tällä tavalla. Ainoa asia, joka on muuttunut, on ympäristöni. En näköjään osaa sopeuttaa rauhallista rytmiä, johon olin tottunut, uuteen kaupunkielämääni.

On niin monia turhia lohduttautumisen tapoja, joista minun tulisi luopua. Päätin ensimmäisenä luopua kiireestä.




Päätin myös luopua
jatkuvasta tukossa olemisen tunteesta ja energiattomuudesta. Päätin luopua tavarantarpeestani. Päätin luopua ulkoisilla asioilla lohduttautumisesta.

Päätin antaa ruumiilleni ja mielelleni lepotaukoa, ja aikaa itsensä korjaamiseen ja tasapainottamiseen. Samaan aikaan, kun mieli teki vielä yhtä satsia herkullista ja/tai superravinteikasta pähkinä-marja-elävänravinnonsuperhyperkomboa, kaipasi se myös tyhjää oloa elimistöönsä. Sekin kun voi tuntua äärimmäisen hyvältä.

Elämään kuuluu syklisyys: hengittää sisään ja antaa virrata ulos; syödä, sulattaa ja ulostaa. Jatkuvalla syötöllä ei voi olla täyttämässä itseään. Eihän se keho nyt aivan heti räjähdä, mutta reagoi kyllä monella tavalla.

--


Puhdistumispaasto

Aiempien kokemusten perusteella tiesin paastoamisen sopivan minulle. Siksi valitsin tälläkin kertaa tehtäväksi nestepaaston, jossa ravintona nautitaan ainoastaan hedelmä- ja kasvismehuja, kasvisliemiä, yrttiteetä ja -tippoja. On ilmeisesti toisia, joille neste- tai täyspaastot eivät tunnu käyvän. (Huom: Kukin on vastuussa itsestään, älkää yrittäkö ulkoistaa vastuuta minulle tai muillekaan. Jos asiat, joista puhun, rupeavat kiinnostamaan, ota asiasta paremmin selvää, kokeile itse ja kuuntele kehosi vastauksia.)

Puhdistuspaaston tarkoituksena on suoda ruoansulatusjärjestelmälle tauko, jolloin ruoansulatukseen kulutettava energia vapautuu käytettäväksi muihin elimistöä ylläpitäviin toimiin. Paaston aikana ei nautita mitään kiinteätä ruokaa eikä päivittäinen energiansaanti saisi ylittää 600 kilokalorin rajaa, jolloin ruoansulatusjärjestelmä aktivoituu. Nesteitä ja vettä taas nautitaan kyllä runsaasti.

Paaston aikana elimistö ehtii korjaamaan ja puhdistamaan itseään monista kuona-aineista, joita elimistöön kertyy muun muassa syömästämme ruoasta, kemiallisista lisäaineista ja ympäristömyrkyistä. Kuona-aineet rasittavat kehoa vaikeuttamalla solujen ja elimien toimintaa, joten niistä onkin hyvä aina silloin tällöin keventää itseään. Kehon puhdistumisreaktioita voivat olla mm. lisääntyneet ruumiineritteet, päänsärky ja huimaus. Usein kieltä peittävä valkoinen peite myös paksunee, mikä liittynee juuri ruumiineritteiden lisääntymiseen. Itselläni (kuten monilla muillakin) myös kasvojen iho on paastojen yhteydessä kirkastunut ja puhdistunut huomattavasti.

Pelkkä ruoansulatusjärjestelmälle tarjottava lepo on jo hyväksi, mutta puhdistumista voi helpottaa entisestään käyttämällä erilaisia elimistöntoimintoja stimuloivia yrttivalmisteita.


Nestettä poistavia, sisäelimiä stimuloivia yrttejä ja juuria.

--

Vaikka tällä hetkellä onkin monia asioita, joista olen luopumassa, minulla on kyllä yksi addiktio, josta en silti ehkä edes halua eroon:


Löysin takaisin suomalaisen kirjaston aarrekätköille. Näiden parissahan tämä paasto kuluu varmasti kuin siivillä, ihan lallatellen vaan...

Ja huomenna Halmetojan Jaken maustelääkintäkurssille Turun Ruohonjuureen. Tästä voi tulla jännittävää.

2 kommenttia:

  1. Kokeile toki paastosi aikana vehnänorasmehua! :)

    VastaaPoista
  2. Sehän on aika tujua tavaraa, kokeiltu on paaston ulkopuolella. Puhdistavaahan sen kyllä sanotaankin olevan. Vai miksi sitä suosittelet juuri paaston aikana?

    Kuka tietää, ehkä kokeilenkin, jos poikkean jonain päivänä Eliksiirin kautta. :)

    VastaaPoista