Makuja kadulta

Ecuadorin lämpimiltä mailta tuodaan Kolumbiankin puolelle C-vitamiinissa rikkaita 'ovoja', jotka muuten maistuvat yllättävän paljon omalta C-vitamiinipommiltamme tyrniltä.

Otavalosta (Ecuador) löytyi valtavien käsityömarkkinoiden lisäksi kiitettävän kokoiset ruokamarkkinatkin, kaikkea lihasta kasviksiin, aina vihermehutiskiin saakka. Kuvassa taidan kuitenkin olla metsästämässä avokadoja...

Seitsemän kuukautta Kolumbiassa, ja arvatkaa mitä olen tehnyt tähän mennessä aivan liian vähän? Maistellut makuja kadulta.

Asun perheessä, jossa ruokahuolto toimii niin sutjakkaasti, ettei juuri koskaan ehdi tulla nälkä - kadulla vastaan tulevien hedelmä- ja pikkupurtavakauppiaiden kojujen eteen ei ole edes tehnyt mieli pysähtyä. (Ajatuksen tasolla ehkä, muttei kylläisenä tee mieli napostella yhtään enempiä edes kokeilumielessä. Kiitos luojani, kylläisyyden ja nälän tunteita säätelevät hormonini ovat vihdoin alkaneet toimia niin kuin niiden kuuluisi - tasapainossa. Aina ei suhde ruokaan ole ollut näin luonnollinen.)

Tehokkaasti toimivan ruokahuollon takia minulle reissuilla tärkeä ja yksi mieluisimpia asioita on jäänyt Kolumbian osalta suurimmaksi osaksi kokematta: katukojuista ja ruokabasaareista eläminen. Ei ole parempaa kuin lähteä ulos syömään mieluinen lounas halvalla ja toisen laittamana tai suunnata paikallisille vihannes- ja hedelmämarkkinoille (paremman puutteessa tavallinen supermercadokin käy) ja laittaa majapaikassa itse oma herkkuillallisensa - loistoseurassa tietty.

Ecuadorin ja Venezuelan reissujen suurin nautinto, upeiden luontokokemusten ja pitkien bussimatkojen jälkeen, oli täydelleen paikan ja hetken mukaan improvisoidut ruokakokemukset: aamiainen hedelmämarkkinoilla, lounas riohachalaisessa lounasravintolassa kulkuvälineiden vaihdon välillä, itse laitettu pestopasta ja juustopöytä supermarketista valitun punaviinin kanssa, ja se hyvä seura, välillä tutumpi, välillä matkan varrelta noukittu, aina kuitenkin yhtä rentouttavaa.

Olen katsellut välillä kaihoisasti kadulla hedelmäkärryjään työnteleviä kauppiaita Ipialesin katuja kulkiessa. En monestikaan kanna mukana ylimääräistä tai välttämättä ole edes liikkunut niihin aikoihin, kun tarjontaa kaduilla olisi - muutakin kuin grillattua nautaa ja grillitikun päähän tökätty paistettu peruna tai rasvaisia liha-riisi-täytteisiä empanadoja ja kaikkea muutakin taikinakuoressa rasvassa paistettua... Päivisin kaikki on kauniimpaa - katuruokatarjontakin.

Tarjonta paikallisilla markkinoilla on runsainta perjantai-aamuisin, jolloin tavarat ovat myös tuoreimmillaan.

Uudistettujen aikataulujen myötä päivärytmini on muuttunut sielua hellivämpään suuntaan. Ehdin joka aamu salille ja samalla näen enemmän auringonpaistetta ja kaupungin päiväeloa. Eilen olisi ollut mahdollisuus ostaa matkanvarrelta avokadoja (nam), mutten kantanut sinä aamuna rahaa mukanani...

Tänään sen sijaan kuljin mangokauppiaiden ohi. Mikä onni: ostin kolme jättikokoista mangoa 2.000 peson hintaan (1 dollari) ja ovat makeita kuin mikä! Kuntosalin jälkeen aamiaiseksi puolikas mango parvekkeella auringonpaisteessa, voiko elämä olla maukkaampaa, kysynpä vain!

Iltapäivällä töistä palatessa kuljin kadulla käsinvatkattua jäätelöä kauppaavan vekkulin hamemiehen ohi. Olen aiemminkin nähnyt kyseisen tyypin, jonkun samanhenkisesti pukeutuvan pojan ja jonkun nuoren naisenkin kauppaamassa samanlaisesta tonkasta "riiico, riiico, riiico"-jätskiä - ja arvatkaa rupesiko tekemään mieli maistiaista tuosta kellertävästä kirnusta. (Huolimatta siitä, että vaikuttaa siltä, että olen kehittänyt itselleni täällä lievän laktoosi-intoleranssin... Aika ilman maitotuotteita (Venezuelan-matka) korosti eron sanoisin huomattavaksi.) Ja arvatkaa vaan, oliko rahaa tälläkään kertaa mukana?

Mutta ensi kerralla, kun näen tuon miehen, aion kyllä nykäistä hihaansa ja kysyä outoja vaatteita ja poninhäntää... Veikkaisin hare krishnaksi tuntematta krishnoja nyt sen paremmin. :)

Päivän ajatus: Matkalaisella tarttee olla vähän uteliaisuuttakin mukana...