Kasvu alkaa kun taistelu lakkaa

Olen maanantaista lähtien yrittänyt ladata tänne blogiin seuraavia videopostauksia, jotta näkisitte kuinka edistyn ja "edistyn" pallotemppuilussani - turhaan, nettiyhteydet käyvät liian hitaalla. Taitaa tällä välin siis olla parempi jatkaa niillä aiheilla, jotka odottavat ilmoille pääsyä. Mulla on sisällä hyviä tunteita olostani, mutta jotain hommasta vielä puuttuu, tiedättekö mikä?

--

Kasvu alkaa kun taistelu lakkaa

Mä olen hyvässä virrassa, te tiedätte sen ja minä tunnen sen. Mutta tunnen jotain muutakin: multa puuttuu kuitenkin vielä se jokin. Hehkutan täällä blogissa uudelleenlöydettyä voimaa ja varmuuttani. Se hehkuu, muttei se liekehdi.

Tiedättekö miksi?

Ympäristöni tukehduttaa sen.

Oliko Kolumbiaan tulo virhe? Ei. En kuvitellutkaan löytäväni täältä paratiisia - hain aikaa ja etäisyyttä jokapäiväisestä elämästäni tutkia itseäni suhteessa maailmaan. Siinä suhteessa haasteellinen Kolumbia palvelee siinä missä joku Goan hippiparatiisi oletan. Tunnun muutenkin kulkevan aina vaikeimpia polkuja... Ensinnäkään mikään paratiisi ei olisi opettanut minua kiinnostumaan maailmasta niin kuin täällä Kolumbiassa olen eikä ehkä välittämään niistä murheista, joista uutisissa saamme etäisesti kuulla, mutta joita emme loppujen lopuksi kuitenkaan todella ymmärrä elämättä itse osaa tuota murhetta.

Mutta miksen siis silti ole kaikesta oppimastani huolimatta niin liekeissä kuin voisin olla?

Koska en ole vielä saavuttanut sitä, mitä elämältäni haluan: sataprosenttisesti kannustavaa, tervehenkistä ja innostavaa, eteenpäin vievää ympäristöä. Olen kyllä löytänyt elämänliekkini ja motiivini elää tässä maailmassa, mutta sadan prosentin kannustus puuttuu. Moni liekehtivä asia tässä blogissa ei ole ollut juuri muusta kiinni kuin omasta asenteestani -oletteko huomanneet? - omasta mielentilasta, nk. mind-statestani, ja satunnaisista hyvistä tuulista kurssillani.

Oi kyllä, mun elämälläni on kurssi ja tiedän tarkalleen, mitkä asiat auttavat pitämään mut tällä kurssilla. Mun on vaan mahdoton liekittää itseäni täyteen loimuun, jos jatkuvasti pitää taistella päättämänsä kurssin puolesta - mitä esimerkiksi täällä Kolumbiassa olen joutunut tekemään aivan älyttömän paljon. Mulle tämä tarkoittaa esimerkiksi itseni pitämistä jatkuvasti optimaalisissa ruumiin ja sielun voimissa: mun energia ei tule kännissä bailaamisesta ja älyttömistä sekoiluista (ei ainakaan tässä elämänvaiheessa), mun energia tulee kaikesta rakentavasta, jota matkallani kohtaan; mitä EN jaksa tai ehdi sisäistää, jos puolet viikonlopusta tai illoista menee turhaan sähläämiseen - aikaan, jonka voisin käyttää paremmin: mun todellisiin intohimoihin, olkoon ne niinkin tylsiä kuin lukeminen tai silloin, kun oikein hyvä onni käy, mielenkiintoisen ja älykkään ihmisen kanssa jutteleminen.

Jos olette lukeneet riveistä, tai rivien välistä, olen joutunut täällä viime aikoina todellakin taistelemaan oman hyvinvointini puolesta. Niinhän sitä pitää tehdäkin, jos oma hyvinvointi on vaakalaudalla.

Mutta jatkuva taistelu syö voimia kasvusta.

Voin kasvaa täällä Kolumbiassa, näissä olosuhteissa, joissa paraikaa elän, vain tiettyyn pisteeseen saakka. Ja kaikella tällä potentiaalilla, jota tunnen sisälläni, tämä alkaa pikkuhiljaa turhauttaa.

Alan ymmärtää yhä paremmin matkalla kohtaamiani hippejä ja hieman oudohkoja tyyppejä, monet pyörittävät kaukana omista kotimaistaan vaihtoehtoisia ruokaravintoloita. Ei kaikki sentään kasvisruokaa, mutta kaikkea eksoottista, usein paikallista tarjontaa terveellisempiä vaihtoehtoja kuitenkin. Mun yhdeksi lempiharrastukseksi matkoilla on itse asiassa muodostunutkin kaikkien hipahtavien mestojen bongailu. Monet hyvät matkamuistot liittyvät juuri hyvässä ravintolassa ruokailuun. Ruoan kuuluisi olla myös sielun ravintoa, eikö?

Kaikki mielenkiintoisimmat tyypit vaikuttavat vähän oudoilta, vaikuttavat vähän erakoituneilta - kuin olisivat luoneet ympärilleen oman ympäristönsä. Sen ympäristön, jonka ovat tarvinneet, jota ei kylästä ollut aiemmin löytynyt. Tietyistä ympäristöistä huokuu rauha ja hyvinvointi, tällaisen ympäristön haluaisin itsekin ympärilleni luoda. Ympäristön, jossa ei tarvitsisi enää taistella sen puolesta, mikä haluaa olla, vaan kehittyä juuri siihen suuntaan, jonka itse valitsee.

--

Ja älkää muuten luulkokaan, että aion istua täällä paikoillani odotellen, että tämä piina tästä ympäriltä ratkeaa ajan myötä itsestään (ts. silloin kun mun vaihtoaika kuluu umpeen ja on aika palata takaisin Suomeen). Matkalla kohdatuista ystävistä on ollut paljon hyötyäkin, pikkuhiljaa näistä kontakteista on kehittymässä jotakin... Lähetin CV:ni eilen Barcelonaan, ja pidän sormet ristissä, että mun kontakti tekee juuri kaiken voitavansa niin kuin se mulle on koko ajan lupaillut. Ei käy laatuun, että hukkaan aikaani turhiin taisteluihin, eihän.

Ihmisen pitää tarjota itselleen mahdollisuus kasvuun. Se tarkoittaa myös itselleen oikean ympäristön löytämistä.