Ajatuksia yöpöydän laidalta, osa 2 - uuden maailman hengellisyys

Kirjoitin muutamia aikoja sitten alustuksen pohdinnoilleni uudentyyppisestä maailmasta. Ajatukset vieritti liikkeelle yksi lukemani hömppä. Ymmärtääksenne lähtökohdallisen ajatusmaailman tuon hömpän liikkeelle vierittämille ajatuksille, olisi suositeltavaa tutustua noihin ajatuksiini nykymuotoisesta, pelottavan globaalista maailmasta.

Sen jälkeen aloitetaan:

--

Nykykirjallisuutta ja itsenäistä hengellisyyttä

Joskus on sellaisia kausia, kun lukee valtavasti nk. vakavaa kirjallisuutta, faktoja maailmasta, historiaa, uutisia. Kun ei vain kiinnosta mikään muu - hirveä palo tuntea maailma. En tiedä tapahtuuko näin muille, mutta minulle kyllä. Opin ja omaksun kerralla hirveän määrän, mutta sitten tulee stoppi, tietoähky, liikaa painavaa asiaa kerralla - tukehdun. Mitä silloin teen? Tartun vaihteeksi johonkin kevyempään, joka kuljettaa ajatukset etäisempään ja miellyttävämpään, jonka tarkoituksena ei ole muuta kuin päästää aivot hetkeksi ns. vapaalle.

Voin kertoa, että minulla on yöpöydällä kesken yksi, kaksi, kolme hömpäksi lukemaani kirjaa ja yksi asiakirja. Kolumbiassa olon aikana olen muuten lukenut jo kaksi hömppäkirjaa: Pikku-Prinssin ja Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia (molemmat tietenkin espanjaksi). Matkalaukussa odottaa vielä lisäksi yksi Nobel-palkittu kaunokirjallisuuden teos, joka niin ikään tässä tapauksessa luettakoon hömpäksi.

Kun tartun hömppään, se tapahtuu aina fiiliksen mukaan. Monesti tarvitsen jotain tosi kevyttä ja ajatukset johonkin aivan toiseen maailmaan kuljettavia teoksia. Vuosien varrella Chopran ja Coelhon (kaunokirjalliset) teokset ovat osoittautuneet tällä viihteen saralla lyömättömiksi: hengellistä soopaa, joka viihdyttää ja monesti esittää myös vaihtoehtoisia tapoja tarkastella ihmisten maailmaa. Rakastan Chopran kaunokirjallista otetta, Coelhoon olen pikku hiljaa ruvennut kyllästymään. (Yksitoista minuuttiakin oli hyvä, muttei enää jotenkin niin sydäntäleijuttavaa kamaa kuin esim. Alkemisti, Zahir tai Piedrajoen rannalla; sama kertojaääni ja -tyyli alkaa puuduttaa.) Mulla oli oma filosofis-hengellisen kaunokirjallisuuden kauteni. Kun tulin tänne "lahden toiselle puolelle", luulin jo päässeeni yli tuosta vaiheesta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etten taida päästä tuosta hömpästä täysin eroon koskaan, sillä niistä kirjoista, jotka odottavat lukuvuoroaan yöpöydällä, olen ylivoimaisesti eniten tarttunut Chopran Jeesukseen (espanjaksi tietenkin). Kirja kuuluu Chopran trilogiaan maailmanhistorian kolmesta merkittävimmästä hengellisestä johtajasta. Aiemmin Chopra on kirjoittanut vastaavanlaisen kirjan Buddhastakin.

Vai että jeesus-kirjoja lueskellaan? Etkö sä tiedä, että suurin vallankumoustaistelija, nykymaailman tunnustetuin vapauden symboli, Che Guevara oli viimeiseen asti uskonnonvastainen propagandisti?

No Chekin oli omaan ideologiaansa höpsähtänyt totaalihörhö.

Kahden eri uskonnon välissä kasvaneena uskonnottomana lapsena mulle on muuten aivan sama, missä uskonnollisessa kontekstissa hengellisiä, moraalisia ja ihmisluonnonvaraisia asioita käsitellään. En hyökkää kristittyjä, islamistisia, taolaisia taikka buddhalaisiakaan oppeja vastaan, en samaista yhtä kristittyä koko kristikunnan edustajaksi tai vastaavasti yhtä islamistista joukkiota koko islamisen koulukunnan edustajiksi, enkä toisaalta näe ristiriitoja nostaa mistä tahansa edellä mainituista opeista esikuvia omalle sielunmaisemalleni.

Periaatteesta pidän uskontojen puolta ideologioidensa kiihdyttämiä uskonnonparjaajia vastaan. Puolustan ihmisen oikeutta hengellisyyteen ja rakkauteen veljeään (ja sisartaan) kohtaan. En hyväksy uskon nimessä toteutettuja ihmisjoukkioiden typeryyksiä uskonsanomaksi. En sekoita heikkoa, ahnetta ja itsekästä yksilöä kauniiseen filosofiaan silloin, kun sen kauneuden näen.

Aika paljon hyvääkin tapahtuu jumalien nimessä. Ja on jumalia ja jumalia, loputtomasti uskontokuntia, jotka kaikki uskovat omiin oppeihinsa. Mutta suoraan sanottuna en kuitenkaan välitä sellaisista - opeista - enkä muuten välitä Uutta Aikaakaan julistavista hörhöistä. Kyllästynyt olen ryhmittymiin, jotka julistavat tietävänsä, kuinka homma pyörii. Enkä usko olevani ainoa. Pitäisi seurata näitä ja näitä oppeja, ja uskoa siihen, mitä kirjassa sanotaan. Pitäisi meditoida, kuunnella sisintään, olla tietoinen egostaan ja jotkut toiset hörhöt haluavat sen jopa tappaa; nousta korkeammille tietoisuuden tasoille ja ymmärtää olevansa maailman kanssa yksi - ja jos et täytä tiettyjä kriteereitä, et käy näitä samoja ulkoisesti tunnistettavia askelta, olet vääräoppinen, vääräuskoinen, hukassa oleva tollo. (Ja mitä se oikeuttaa oikeassa olevan ryhmittymän tekemään ryhmän ulkopuolelle jääville raukoille - siitä on historiassa monia, monia tositarinoita mitä tapahtuu, kun ihmisluonteen julmempi puoli pääsee joukko(harhassa) valloille.)

Tässä uskontojen ja filosofioiden yhä sekavammaksi käyvässä sopassa on helpottavaa huomata maailmassa myös dogmaattisuudesta vapautuvaa hengellistä kehitystä, jolle mm. Chopra monissa kirjoissaan tarjoaa virkistävää kasvupohjaa. Hengellisyyttä on uskontorajojen ylitsekin.

Minkä itse nostan esim. juuri lukemastani Jeesuksesta tärkeimmäksi sanomaksi on se, että kukin ihminen voi eläessään saavuttaa oman "sisäisen Jumalansa" - kulkemalla vertauskuvallisesti saman polun, oivaltamalla sisimmässään suurten hengellisten johtajien (kuten tässä tapauksessa Jeesuksen) omalla polullaan oivaltamat asiat. Suuret hengelliset johtajat eivät koskaan ole piitanneet virallisista opeista, vaan loivat itse oman uskonsa - ellen jopa sanoisi heidän luoneen itse oman - valaistumisensa.

--

Mitä muuten huomaamme maailmassa, jossa ilmenee tuhansia ja tuhansia kieliä - joiden eroista ja samankaltaisuuksista alamme olla yhä suuremmalla joukolla tietoisia?

Esitän teille muutaman kysymyksen pohdittavaksi: Missä menee sanan ja merkityksen raja? Kuinka paljon puhumme käsitteillä, ja osaammeko todella erottaa käyttämämme käsitteet sanoista? (Jos haluatte erikseen määritelmän sanalle, tiedätte että netistä löytyy.)