Tänään olen hauras tulitikkutyttö, ainakin nyt tuntuu siltä tai siltä todelliselta prinsessalta, joka sai mustelmia pienestä herneestä kymmenen patjan alta.
Eilen päivällä särki päätä ja väsytti, mutta panin sen rankan päivän syyksi: jättivät minut useammaksi tunniksi - sekä aamu- että iltapäivän ryhmässä - yksin levottoman lapsilauman kaitsijaksi. Suurimman osan ajasta työskentely sujui hyvin, mutta lapset ovat lapsia, villiintyvät helposti ja rupeavat koettelemaan rajojaan ja tahtoaan aikuisia vastaan. Minut tuntevat, tietävät hennon ääneni. Kuvitelkaa minua kaitsemassa tätä parikymmenpäistä rauhatonta lapsilaumaa. Mission impossible? Toisissa tilanteissa ei vain auta itku markkinoilla; toisissa tilanteissa on esitettävä vakaaäänistä ja voimakastahtoista, vaikka tuntisi olonsa kuinka hukassaolevaksi.
Tänään sitten kuitenkin heräsin vaivalloisesti kahdeksalta kurkku kipeänä ja kuumeisen oloisena. (Todellisuudessa minulle ei koskaan nouse kuumetta, vaikka päätä kuinka särkisi - mikä on ärsyttävää sekin: kukaan ei usko sinua kuumemittauksen jälkeen todella sairaaksi, vaikka kuinka paha olo olisi.) Onneksi päivä olisi muutenkin ollut vapaa - mutta aamuseitsemän steppilautatunti isäntäperheen äidin kanssa jäi tänään kyllä väliin.
Surkuhupaisaa: näinkö hento ja hauras olen? Ei SOS-lapsikylän kaitsijoilla ja kasvattajilla ole varaa sairastua jokaisesta stressitilanteesta tällä tavalla.
Toisaalta toiset ehkä osaavat rauhoittua ja olla vetämättä itseään salitreeneissä aivan piippuun. Hallitsin joskus levon ja rasituksen tasapainon, mutta pitkä tauko liikunnasta kasasi nyt ilmeisesti liian kovia intoja. Mutta päivä lepoa, ja ehkä se tästä.
Kuuban vallankumous 50 vuotta
Tänään katsoin televisiosta suoraa lähetystä Havannasta, jossa 85-vuotias Fidel Castro piti Kuuban vallankumouksen 50-vuotisjuhlapuhetta. Ja ihmiset kuvittelivat hänen makaavan jo kuolemanvuoteessa, isäntäperheen äiti kommentoi. En voinut olla ajattelematta katselevani tv:stä elävää legendaa. En tiedä, kuinka paljon ihmishenkiä Kuuban vallankumous vaati (aion ottaa selvää), joka tapauksessa Castron Kuuba on täällä monille todellisen tasavertaisuuden ja onnen esikuva. Kuubassa jokaisella on oikeus koulutukseen. Kun ruokaa on, siellä syövät kaikki - vastaavasti kun ruoasta on pulaa, siellä ei syö kukaan, jatkoi isäntäperheeni äiti ääni vakaana. Kuinka julmia gringot (Yhdysvallat) ovatkaan kieltäytyessään antamasta Kuuballe minkään laadun apua. Kaikki tuntenevat Kuuban näihin päiviin jatkuvan USA:n kauppasaarron - mutta hyvin näyttää valtio tulevan toimeen ilman gringojen apuakin.
Chavez (Venezuelan presidentti) on toinen köyhälistön pelastaja. Hän on tehnyt hyvää työtä, kaikista kriitikoiden puheista huolimatta, kolumbialaisäitini jatkoi. Minulla ei ole aiemmin ollut minkäänlaista näkemystä tai kosketusta Latinalaisen Amerikan sisäiseen politiikkaan, mutta minusta tuntuu, että näen siitä joka päivä hiukan enemmän. Ja tulen takaisin vallankumoustaistelijana, odottakaa vain.
Mutta aivan vakavasti: jos jokin ajatus täällä on iskostunut mieleeni päivä päivältä entistä vahvemmin, on se vapauden merkitys ihmiselle. Vapaus vastata omista valinnoistaan on avain ihmisarvoiseen elämään. Oikeus koulutukseen, tietoon ja tiedostavuuteen on avain oikeiden ovien avaamiseen ja tie pois epäoikeudenmukaisuudesta, sorrosta ja epäinhimillisyyksistä.
--
Mitä mieltä lukijat: Fifi-blogin deadline lähestyy (huomenna), saisinko tästä aiheesta jutun Fifiin (niin kuin tein pari viikkoa sitten)?
Nyt on taas kiire juosta koneen aarelta pois. Palataan pian, paremmin jutuin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti