Arjen onnesta

1.

2.

3.

4.



1-4: Kuvia perjantain markkinoilta.



--

Buenas tardes, mis hombres y chiquititas!



Kuten viime iltana kirjoitetussa postissa kerroin, arki täällä Ipialesissa rupeaa pikkuhiljaa rullaamaan.



Taloudessani ei ole internetiä, joten siitä syystä, ja osin myös kiireisyydestä johtuen, täällä blogissa on ollut hieman hiljaisempi viikko. Aivan naapurissa on kuitenkin useita nettiputiikkeja, joten tulevaisuudessa päivittäminen ei ole kiinni netin saatavuudesta, vaan pikemminkin käytössä olevasta ajasta.



Posteja on kuitenkin ehdottomasti luvassa, onhan kirjoittamatta oleminen minulle sula mahdottomuus... Olkoonkin muiden huviksi tai harmiksi - tai huvitukseksi.



(Kielenhuoltajan huomautus: Huomaan kyllä vieraan kieliympäristön vaikutuksen lauseenrakennuksessani. Tämä on sinällään mielenkiintoista - huomata kuinka kieli todella vaikuttaa siihen, kuinka ymmärrämme tai käsitämme maailman ympärillämme. Aiemmasta kokemuksesta tiedän sen, että englannin kielen tapa käyttää possessiivipronomineja ('my', 'your', 'his', 'hers') on vaikuttanut, ja vaikuttaa edelleen, omaan suomen kirjoittamiseeni - joudun jatkuvasti korjaamaan kirjoituksistani turhia (vaikkei sentään kieliopillisesti vääriä) possessiivisuffikseja (-ni, -nsa/-nsä) jälkikäteen pois. Puhumattakaan kaikesta siitä kritiikistä, mitä kääntämisen laitoksella sain oudoista sanajärjestyksistä ja lauseenrakennuksista. Näistä asioista on kyllä hyvä olla tietoinen, tulevan kääntäjän. Tieto on valttia, vaikka intuitio johdattaakin parhaiten.



Kielipoliisi pyytää anteeksi, vanhat tavat istuvat tiukassa. Tämä on yksi perspektiivi maailman havainnoimiseen, vaikka suurinta osaa ihmisiä ei voisi vähempää kiinnostaakaan. Palataan ruotiin!)

--

Arki Ipialesissa







Syyskuun 14:sta päivän aamu oli pieni suuri askel uuden elämäni arjessa, kuten on toki ollut lähes jokainen kolumbialainen aamu tähän mennessä. Tänään kuitenkin alkoi todella tuntua siltä, että tästä se arki voi alkaa.



Uskomaton totuus kun on, että minä, nuori ihminen, rakastan arkeani: hyvin järjestettyä, jokapäiväistä, osin aikataulutettuakin arkea, jolloin minulla on aikaa sekä työlle että huville ja rentoutumiselle.



Ja miksen rakastaisi arkeani? Eikö onnellisen ihmisen tulisikin rakastaa joka-ikistä päivää, kun saa olla elossa; kun saa tehdä niitä asioita, joista pitää - tai jotka eivät sentään tee ihmistä täysin onnettomaksi?



Tänään minut teki onnelliseksi ensimmäinen aamuinen aurinkotervehdys täällä Ipialesissa ja venyttelysessio pikkuisen huoneeni lattialla. Mihinkään suuriin akrobatialiikkeisiin ei huoneessani ole tilaa, mutta kuukauden lähes täydellisen liikkumattomuuden jälkeen olo alkaa tuntua aika pökkelöltä ja vähän siltä kuin olisi menettämässä kosketuksen omaan kehoonsa. Se, että yksinkertaisten joogaliikkeiden avulla pystyn säilyttämään edes jonkin verran siitä ruumiinvoimasta, liikkuvuudesta ja joustavuudesta, mitä minulla oli Kolumbiaan tullessa, helpottaa oloa ja palauttaa elinvoimaisuuden tunteen. Pahinta mitä tiedän olisi menettää yhteys omaan itseensä. Minulle on tärkeää tuntea kehoni omaksi.



Toiseksi: perheeni on aivan supersuloinen, äärimmäisen vastaanottava ja kannustava. Minua melkein naurattaa, miten vakavasti he ottavat ruokatottumukseni. En tiedä, mistä he ovat saaneet päähänsä, että haluan kaiken ruokani ilman lisättyä sokeria ja mahdollisimman... terveellisenä. Onhan se toki totta, mutta tapa, jolla he korostavat tätä, huvittaa minua. (Ja otan minä välillä kahviini sekä maitoa että sokeria.) "Minäkään en pidä liiasta sokerista kahvissani, enkä ole kovin innokas leivänsyöjä. Meidän perheessä pidetään terveellisestä ruoasta. Täällä sinun ei tarvitse huolehtia mistään", perheen äiti on minulle vakuutellut. Kovin ihanaa ja äärimmäisen suloista. Aivan liikaa huolenpitoa - mutta mieluummin näin, kuin toisinpäin.



Tänä aamuna minuun teki vaikutuksen se, että nämä täällä käyttävät ihka-aitoa, tuoretta aloe veraa tuoremehuissaan. Näin omin silmin, kuinka kotiapulainen (täällä on kotiapulainen, joka auttaa arkiaamuisin kodinhuollossa) pilkkoi tehosekoittimeen papaijan palojen sekaan tuoreita, vihreitä aloen palasia. Kaurapuuroni söin niin ikään papaijapalojen kera. Ennen aamiaista taas join lasillisen veteen sekoitettua chlorella-jauhetta (Suomesta tänne rahdattu) ja söin pienen mandariinin. Kahvi täällä on erinomaista - riippuen toki kahvinkeittäjän keittotaidoista. Itse juon kahvini mieluiten mahdollisimman vahvana, olkoonkin pahinta mahdollista myrkkyä elimistölle. Onhan siitä debatteja.



Joka tapauksessa: arki on alkanut. Kauan eläköön arki!