keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Matkatavaroiden pakkaaminen (vol. 2)



Viimeinen päivä Bogotássa määrittelemättömän pitkäksi ajaksi: lähtöpostauksen aika.

--

Lennän huomenaamulla aikaisin Calin kautta projektikaupunkiini Ipialesiin. Lentokentällä täytyy olla viideltä aamulla, joten laukut oli pakattava tänään.

Osasin varautua Ipialesin lentoon olemalla ostamatta Bogotásta mitään ylimääräistä tavaraa, jota pitäisi aikanaan raahata mukana. No problem.

Mihin en osannut varautua oli pienemmät sallitut tavaramäärät.

Toin mukanani kahdessa laukussa yhteensä noin kaksikymmentäkolme kiloa matkatavaroita. Nyt yhtäkkiä täytyy keksiä: Miten kahdestakymmenestäkolmesta kilosta taiotaan viisitoista ruumaan ja viisi käsimatkatavaroihin menevää kiloa?

Eihän tämäkään mikään ongelma ole - rakastan haasteita!

Vaihe 1: Jätä taakse helpoimmin korvattavat tavarat ja tavarat, joita Ipialesissa todennäköisimmin vähiten tarvitset (yllä oleva kuva): matkapeili, makuupussi, lakana, tyynyliina, puolityhjä Dr. Hauschkan puhdistusemulsiopullo ja Vagabondin mustat nahka-avokkaat. (Avokkaani ja makuupussin toivon sentään kohtaavani jonain päivänä vielä uudestaan. Tavarat jäävät Bogotán-perheeni huomaan. Pieni helpotus.)

Vaihe 2: Pakkaa painavimmat tavarat käsimatkatavaroihin, joita harvemmin edes punnitaan.

Vaihe 3: Pue matka-aamuna päälle mahdollisimman monta vaatekerrosta: hihattoman topin päälle menee ainakin yksi pitkähihainen paita, pitkähihaisen päälle lyhythihainen matkamekko, mekon alle leggingsit ja farkkushortsit, koko asun päälle neuletakki, neuletakin päälle ulkotakki... jatkanko listaa pidemmälle?

Puolet näistä vaatteista on huomenaamulla matkaajan päällä,
puolet käsimatkatavara-rinkassa.

Ylimääräinen vinkki: Lentoyhtiöt sallivat useimmiten yhden käsimatkalaukun lisäksi koneeseen mukaan yhden käsilaukun, kannettavan tietokoneen tai kameralaukun. Oikein kätevä hommaa matkaan mukaan käsilaukun, johon mahtuu myös edellä mainittu tietokone tai kameralaukku. (Itsehän tosin jätin kaikki isot kamerat - sen kokonaisen yhden - ihan vain koto-Suomeen, joten tarvitsee huolehtia vain kannettavasta tietokoneesta...)




Matkaan lähdetään yksillä kengillä, matkalaukulla, pikkurinkalla
ja pienellä, punaisella käsilaukulla.

--

Huomenaamulla olen matkassa, mutta samoihin aikoihin on ajastuksella ilmestymässä muutamia viimeisiä tunnelmia Bogotásta. Nauttikaa niin kuin minä ainakin.

Huomenna jännitän, a: löydänkö ajoissa, b: oikeaan terminaaliin ja c: kaiken lisäksi oikeaan koneeseen. Wish me luck!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti