Mahtavaa huomata vahvistuksia lukijakunnassa, viimeisimpänä Marjo! Kiitän hiljaisesta kannustavasta palautteesta. Tiedän, että olette kaikki älykästä ja ajattelevaa porukkaa, yritän pitää blogin tason sen mukaisena.
Mitä veikkaatte, onkohan kolumbialainen sentimentaalisuus jo ehtinyt tarttua kylmään, etäiseen suomalaiseen?
Miellyin tosin jo Espanjassa erityisesti lämpimämpien maiden tapaan tervehtiä ja hyvästellä poskisuudelmin ja siihen, kuinka paljon enemmän ihmiset täällä koskevat toisiaan. Veikkaan, että pahimmat sopeutumisvaikeudet tulevat olemaan Suomeen palaamisessa, kun jo pelkkä kuukausi pois Suomesta ehti aiheuttaa vieraantumista. Tämä oli yksi niistä asioista, joista piti kirjoittaa ennen seuraavaa lähtöä - mutta myöhästyin. Ehkä myöhemmin.
Ehdin aloittaa seuraavan tekstin eilen, mutta kesken kaiken tulikin äkkilähtö Agendabogotaan. Kokemus oli hurjan mielenkiintoinen! Siitäkin toivottavasti enemmän hieman myöhemmin.
--
Asialliset hommat hoidetaan - muuten ollaan kuin ellun kanat
Olen pahoillani rakkaat ystävät ja toverit, että joudun aloittamaan tähän mennessä joka ikisen Kolumbian-päiväkirjan isäntäperheeni ylistyksellä - mutten vain yksinkertaisesti voi sille mitään, että isäntäperheeni on ilman epäilyksen häivää paras kolumbialainen "isäntäperhe", joka olisi voinut osua kohdalle.
En tiedä, onko sattumaa vai paikallisen ICYE:n toimistoväen fiksuutta, että sain Bogotáan nimenomaan tämän perheen isännikseni (ja Ipialesiin tämän possen porukat (kiel.toim. huom.: ts. vanhemmat) - joka tapauksessa kiitän joka päivä onneani siitä, että minulla on täällä sellainen porukka ympärillä.
Kaikki ei aina suju sovittujen suunnitelmien mukaan, mutta toisaalta aika epämääräisiä ja muuttuvia ovat olleet myös virallisen sopeutumisohjelman järjestelyt ja toteutukset. Jos kuljen perheeni kanssa (ts. kolme nuorta aikuista/joku heistä), saavun lähes poikkeuksetta ICYE-tapaamisiin myöhässä. Toisaalta niin tuntuvat tekevän erittäin monet muutkin, eritoten paikalliset (mukaan lukien toimiston väki). Tiempo colombiano on totta. Eikä se haittaa minua oikeastaan yhtään. Minusta se on lähinnä hauskaa, kun asiaa rupeaa miettimään.
Kaikki tuntuu hoituvan aina jotenkin, eikä koskaan oikeastaan tunnu siltä, etteikö asiallisia asioita hoidettaisi.
Saattaa osin johtua omasta asenteestani, että minulla on täällä niin hauskaa, vaikka suunnitelmat täällä tuntuvat enimmäkseen kusevan. Itse en sanoisi noin rumasti, mutta 32 henkisen ulkomaalaisryhmämme sisältä monet ovat ehtineet ilmaista turhautumista virallista ohjelmaa (ts. yhdessä kulkemista) kohtaan. Oma ratkaisuni on ollut tehdä mahdollisimman paljon asioita omillani tai pienemmissä, samanhenkisten ystävien porukoissa. Toimiston väki on ollut itsenäisen liikkumisen suhteen erittäin kannustava.
Tänään taidan kuitenkin olla porukan ainoita mustia lampaita. Muut tekevät päiväretken läheiselle Guatavita-järvelle, mutta itse päätin jäädä mieluummin perheeni kanssa Bogotáan ja osallistua Teusaquillon alueella järjestettävään Agendabogota-tapahtumaan. Melkein tunnen syyllisyyttä porukasta erottautumisesta, mutta toisaalta olen sataprosenttisen varma, että siskoni järjestämä tapahtuma paikallisine väreineen - ihmisine kaikkineen - on minulle mielekkäämpää kuin viettää päivä turistina paikassa, jossa voin vierailla omalla ajallani milloin tahansa.
Paikallisten kanssa liikkuminen on tehnyt espanjantaidoilleni ihmeitä jo tässä puolessatoista viikossa minkä olen ehtinyt täällä Bogotássa olla.
Eilen vietin ensimmäisen täyden kolumbialaisen fiesta-illan: seitsemästä illalla kolmeen aamulla (jolloin baarit sulkevat), jatkojen kautta (kolumbialaisten tv-ihmisten - näyttelijöiden ja taustahenkilöiden - kanssa) vihdoin noin kuudelta aamulla kotiin. Tanssin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeiden lattariosaajien kanssa (käytännössä kaikki paikalliset hombret; toiset tosin opettavat ja vievät luonnollisesti paremmin kuin toiset) salsaa ja muita paikallisia tansseja, joiden nimiä en enää tällä hetkellä muista. Puhuin kahdelta aamulla paikallisessa yöradiossa (RCN nocturnal), tervehdin kolumbialaisia suomeksi ja sanelin tietenkin kaikkea muutakin mitä pyydettiin - toivon erittäin hartaasti, ettei täällä Kolumbiassa ole ketään suomalaista, joka olisi kuullut yllätysesiintymiseni. Hävettäisi suomalaisittain aikamoisesti.
Mutta tärkein pointti: koko iltana en puhunut mitään muuta kuin espanjaa (radioesiintymistä lukuun ottamatta), ja tulin toimeen loistavasti.
Uskon, että kyllä se tästä.
--
Muutamia kuvia Agenda Bogotá -tapahtumasta:
... juu, liityin lukijaksesi silkasta mielenkiinnosta (ja kannustuksesta) seikkailuasi kohtaan!
VastaaPoistaOlen toisen sukupolven edustaja, mutta minussa asuu Seikkailija. Kun olin ikäisesi matkustelin jonkun verran. InterRailit, kibbutsi... eli siinä mittakaavassa kuin silloisella budjetilla oli mahdollista.
Ihailen rohkeuttasi heittäytyä ja samalla haaveilen vielä ostavani menolipun "jonnekin kauas" vaikka sitten eläkepäivillä. ;)
Onnea sinulle siellä!
Kiitos, Marjo! Tosin pähkäilen edelleen, onko tämä nyt ollenkaan rohkeutta - ei se tunnu siltä. Mutta jos sovitaan, että se on rohkeutta, voin sanoa oppineeni parhailta. Yksi syy tämän blogin olemassaoloon on halu kannustaa muita "irtiotosta" haaveilevia. Loppujen lopuksi ei se vaadi kuin vakaan päätöksen. :) Keinot löytyvät aina, Interrail, kibbutsi, vuosi vapaaehtoisena ulkomailla...
VastaaPoista