Luonto kukkii täällä Suomessa rehevimmillään. Salaattipenkki on selvinnyt helteistä huolimatta ja odottaa sadonkorjuuta. Nautin, vaikka samalla olen aivan puhki, poikki, rättiväsynyt. Nukuin melkein koko eilisen päivän. Viimeisenä yönä Barcelonassa tuli nukuttua ainoastaan tunti ennen lähtöä lentokentälle.
Viimeinen päivä Barcelonassa oli kuin elokuvasta: odotat koko päivän, että poika, jonka kanssa olet edellisessä kaupungissa sopinut jälleennäkemisen, ottaisi yhteyttä - eikä koko päivänä kuulu mitään. Kun illlalla olet vihdoin menettämässä viimeisetkin toivonrippeet, kuulet huoneesi ulkopuolelta puhetta. Tyttö ja poika keskustelevat kerroksen asukkaista. Olet tunnistavinasi pojan äänen, joten nouset sängyltä, kiedot jotain päällesi ja raotat ovea. Oven takaa avautuu käsityskykyysi nähden epätodellinen näky. Poika on oven takana ja kuulet: Siinähän sinä olet! Yritin etsiä sinua, kun tajusin, että viestini eivät välittyneet perille. Sain hostellin vastaanotosta selville huoneesi numeron, mutta kukaan täällä ei tiennyt olemassaolostasi... Hän on kaiken varalta kirjoittanut sinulle viestin pienelle paperilapulle, jonka ojentaa nyt sinulle. Olet näemmä käynyt juuri suihkussa, pue vain rauhassa jotain päällesi, ja jos et ole liian väsynyt, voimme mennä yhdessä vaikka syömään tai jotain. Fiksu ja vaivaanäkevä poika!
(Älykkyydestä nyt tiesin etukäteen, mutta minun löytämiseni eteen nähty vaiva ilahdutti ja liikutti erityisesti. Koko kesäyliopiston ajan emme voineet, tässä mainitsemattomista syistä, viettää kovin huomiota herättävästi aikaa toistemme seurassa, mutta lyhyet keskustelut ja ensimmäisen yön kahdenkeskinen jutustelu loivat välillemme vetovoiman, jonka selvästi molemmat huomasimme, ja tilanteen, joka purettava. Koko tilanne tuntuu niin salamyhkäiseltä, vaikkei salamyhkäisyyteen periaatteessa olisi ollut minkäänlaista tarvettakaan. On luonnollista, että haluat viettää aikaa sukulaissielusi läheisyydessä.)
Hyvästelimme hymyillen hostellini edessä. En olisi edes osannut itkeä hyvästejä. Olemmehan Euroopassa, eikä sitä todella voi koskaan tietää, kuinka pian sitä toisensa saattaa jo nähdä. Vuosi, kaksi vai viikko, pari... tai ei ehkä enää koskaan. Loppujen lopuksi ei sillä ole edes väliä.
Kaikelle tälle on olemassa käsite: One Love.
Kun pysähdyn miettimään kaikkea tätä, ajattelen kuinka uskomatonta on, että tämä on elämääni. Tunnen itseni etuoikeutetuksi; vaikka toisaalta olisi aivan naurettavaa kuvitella, että elämäni voisi olla mitään muutakaan.
Olen niin kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut ja saan, oli se sitten omaa ansiotani tai muiden. Tunnen kyllä olevani kiitollisuudenvelassa monille, monille ihmisille - erityisesti vanhemmilleni tietenkin.
Tällä hetkellä kuitenkaan ei ole varaa tuntea syyllisyyttä siitä, että ottaa vastaan elämän suomat lahjat. Luotan siihen, että pystyn jonain päivänä "maksamaan" kaiken minulle suodun hyvän moninkertaisesti takaisin.
You might think I'm a slackerbitch, but believe me,
I'm doing full days making my life a life worth living.
--
Tällä hetkellä väsyttää kovasti, ja vanhemmat aloittivat Kolumbian-matkasta hössötyksen heti lentokentällä Espanjasta paluuni jälkeen - mitä minä taas olisin halunnut tehdä, oli nukkua, nukkua, nukkua ja olla ajattelematta hoidettavia asioita edes muutamaan päivään.
Tällä hetkellä minulla on sellainen tunne, etten tarvitse maailmassa mitään muuta kuin passin ja rahaa seuraavaan matkalippuun. Viis vaatteista ja omaisuudesta ja pitkälle tehdyistä suunnitelmista. Matkalla hajosi rinkka ja balleriinoista piti vihdoin luopua. Viimeksi mainitut jäivät lojumaan alicantelaisen nuorisohostellin roskakoriin. Koskaan ei ole tavaroista luopuminen tuntunut niin hyvältä kuin tien päällä.
Haittaako asioiden "pieleen meneminen" niinkään, jos ei ole suunnitelmia tai odotuksia alunperinkään? Hetkessä eläminen on naurettavan helppoa, kun vain uskaltaa luovuttaa elämänsä itseään suurempien voimien käsiin. Teet sen minkä pystyt ja lakkaat murehtimasta kaikesta turhasta ylimääräisestä. Hyvä tahto, lämmin sydän ja raudanluja usko kantavat uskomattoman pitkälle, vaikka tietynlaista ajattelemattomuuttakin on tietysti varottava. Pelkään vaikuttavani itsekkäältä ja ylimielisen itseriittoiselta, vaikka näitä asioita olen murehtinut elämäni aikana toisaalta jo aivan tarpeeksi muutenkin.
En usko olevani maailman itsekkäin ihminen, mutta petyn silti niin usein puutteisiini. Miksi epäröin tarjota apuani, kun toinen sitä tarvitsi?
Olen tavannut tämän matkan aikana niin paljon sydämellisiä ja avokätisiä ihmisiä. He ovat tehneet minuun todella lähtemättömän vaikutuksen. Niin suuren epäitsekkyyden kohtaaminen saa miettimään omia arvojaan ja itsekkyyttään. Omista pimeistä puolistaan on oltava tietoinen, vaikkei niiden tiedostaminen niin miellyttävää ensi alkuun olisikaan.
Enkä tarkoita kaikella ylläolevalla sanoa, että vain matkustamalla saisi samanlaisia oivalluksia. Hyviä ihmisiä on kaikkialla joukossamme. Matkustellessa vain välttämättä kohtaa niin paljon enemmän ihmisiä - niin hyvässä kuin pahassakin - että kokemus väistämättä laittaa ajatukset liikkeelle.
--
Tunnelmat tulevasta: Pelko, että seuraavat kuukaudet tulevat kulumaan turhankin hektisesti uusiin asioihin totutellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti