Siis, ensimmäinen viikko Barcelonassa: matkustusta perheen kanssa, kompromisseja ja noloja tilanteita. Liian tuttua ennestään, mutta odotettavissahan tämä oli.
Kullakin on erilaiset kiinnostuksen kohteet, omat suunnitelmat kullekin päivälle ja koko matkalle. Välillä meinaa ruveta ahdistamaan, vaikka olen itse suuressa osassa matkansuunnittelua, joka suurimmilta osin tapahtuu siis suoraan paikan päällä. (Kuten aiemmin mainitsin, minulla oli niin paljon muunlaisia kiireitä ennen matkaa, että matkainnostus jotenkin jäi puolitiehen: motivaatiota ei löytynyt tarpeeksi perusteelliseen selvitystyöhön ennen kuin vain muutama päivä ennen lentoa.)
Ensimmäinen aamu (sunnuntai)
Ensimmäinen päivä: saavumme kuuden tunnin lentomatkan jälkeen (sis. koneenvaihdon Amsterdamissa) Barcelonan lentokentälle, meitä on neljä, otamme taksin. Taksikuski tarkastaa osoitteen ja toteaa, ettei voi viedä meitä majapaikkamme eteen, koska huoneisto sijaitsee kävelykadulla (Carrer dels Boters). Saavumme noin seitsemän aikaan huoneistohotellin oven eteen, ensimmäinen sormi suussa -tilanne, josta kuitenkin selvitään. Asetumme huoneeseen ja katselemme mukaan otettuja Barcelonan-oppaita. Ilta kuluu kiinnostavimpia nähtävyyksiä kartoittaessa. Omalla listallani alustavasti: La Sagrada Família, La Boquería, Parque Güell, merenranta ja aurinko sekä Montjuic, jossa erityisesti kiinnostaa Espanjan eri maakuntien arkkitehtuuria esittelevä Poble Espanyolin alue.
Aluksi kaupungissa hämmentää ensisijaisesti katalaaniksi kirjoitetut kyltit, mutta katalaanimaailmaan sopeutuu aika pian. Espanjantaidot auttavat useimmiten, mutteivät toki poikkeuksetta.
Toinen päivä: herätys klo 7, itsetehty aamiainen, kävely La Ramblalla, merenrannassa sijaitsevaan ostoskeskukseen etsimään isälle kunnon kävelysandaalit. Paahtavan kuuma. Takaisin asunnolle, lepoa, ulos lounaalle ja kierrokselle: Palau de Musica Catalan, lisää kävelyä, nopea piipahdus El Corte Inglésiin, takaisin asunnolle, josta tyttäret suuntaavat internet-yhteyden perässä Starbucksiin. E:lle täytyy varata yöpaikka vielä viikonlopuksi (la, su).
Kahvilassa juttusille ryhtyy mielenkiintoinen argentiinalaismies - käsikirjoittaja, asunut monessa eri maassa, eri mantereilla (mm. Yhdysvallat, Espanja, Aasia) - joka suosittelee ennen lähtöämme churros con dulce de lecheä, kun mainitsen illan suunnitelmista maistella chocolate con churrosta. (Itse jätin väliin, koska illemmalla ei tehnyt enää mieli mitään kovin raskasta tai makeaa. Luulenpa kuitenkin, että churroja täytyy vielä ennen heinäkuun loppua maistaa, vaikkei kesä olekaan niille otollisinta aikaa.) Dulce de leche on siis kuulemma alunperin argentiinalainen herkku. Hämmentävää oli, että argentiinalainen oli tutkinut koulusurmaaja Pekka Eric Auvosen tapausta. Hämmennyin kai niin, etten tajunnut kysyä miksi. Oletin tutkimuksen liittyvän hänen käsikirjoitushommiinsa.
Päivän ajatus: Yritä ottaa vieläkin rennommin, pidä kiinni omasta tilasta ja ajasta. Muista levätä. Parhaimmat hetket ovat päiväretkien väliset tyhjät ajat, jolloin voi vain vaellella yksinään. Vanhemmat (kirjaimellisesti) haluavat pitää kävelyn ja turhan vaeltelun minimissä, kun itse haluaisin tietenkin pysähdellä ja ihmetellä, poiketa suunnitellusta reitistä, kun siltä tuntuu.
Opin itsestäni tänään: Ilmaisen itseäni joskus todella suorasanaisesti ja ehdottomankuuloisesti - vaikka harvoin käytännössä todella olen millään tavalla ehdoton (ainakaan mitä tulee muiden elämään) - töksäyttelen mielipiteitä ja kommentteja harkitsemattomasti suustani. Tästä käytöksestä olen todella erittäin pahoillani. (Natsiminäni kun kavahtaa esim. kansainvälisten ketjujen miljöitä ja länsimaista pikaruokakulttuuria siellä minne ne eivät syntyjään kuulu.) Lisäksi olen hirveä pilkunviilaaja, aina korjaamassa väärin lausuttuja nimiä. (Äiti on huolimaton artikkelien ja sana-asujen kanssa; ei se muuten niin vakavaa ole, mutta on artikkeleilla ja yksittäisillä kirjaimilla joskus myös todellista informaatioarvoa...) Lähimmilleen on usein vain yksinkertaisesti ilkeä. Ota myös rennommin.
P.S. Ei kaikki niin huonosti ole kuin toisesta päivästä voisi saada kuvan, konfliktitilanteiden välissä paljon hienoja hetkiä - joista lisää toivottavasti piakkoin. Itsetutkiskelu luotaa syville vesille, perhematkoilla ihmissuhteet ja tunteetkin helposti kärjistyvät.
[Lisäys:] Toisaalta muiden kanssa matkustaminen avartaa omaa matkakokemusta, en esimerkiksi olisi nähnyt Palau de Musica Catalania, ellei sisko olisi ollut siitä kiinnostunut. Ja hienohan se oli myös ulkomusiikillisesta näkökulmasta. Samalla opin myös modernismen tyylisuunnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti