keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Herkkuja ja välipaloja

Sunnuntai oli erityisen hyvä kevätlenkkeilypäivä, maanantai meni johonkin ja tiistaikin viuhahti Skanssissa lentäen ohi. Muistan päivien varrelta aurinkoa, kylmää viimaa, soraisia pyöräteitä, rämän pyörän, wokkipannussa paistettuja ruokia, yhtäkkisen marjarahkahimon ja sunnuntain huippukeksinnön: kookosöljyllä pehmennetyn mokkakahvin.

Enpä ollut tullut ajatelleeksi moista ennen, mutta yhtäkkinen kokeilunhalu kannatti tällä kertaa.

Tänään iskivät hirvittävät jäätelöhimot. (Syytän kevättä.) Ehdin jo iltapäivällä nauttimaan kirjaston kahvilan Pappagallo-jäätelöistä, mutta jo kahvilasta ulos astuessa tiesin tulevani himoitsemaan jäätelöä vain lisää... Kaupan jätskit eivät ole minulle mikään nou-nou (joitakin syntejä on sallittava, vaikka maha menisikin sekaisin - jotkut nautinnot yksinkertaisesti ovat sen arvoisia, harvoin toteutettuina tietenkin), mutta tällä kertaa päätinkin pyöräyttää jäätelön itse.


Spirulina + rahka + jogurtti + mustaherukka + stevia

Kookoskerma-lucuma-kinuskijäätelö

Maailman pehmein kahvijuoma!

--

Maanantaina on Ruohonjuuressa taas maistattelua ja tällä kertaa vuorossa on stevia, lucuma- ja/tai macajauhe. Tästä inspiroiduin kokeilemaan lucumaa myös jäätelön teossa. Syntyi aika paljon kinuskia muistuttava makia jäätelö.

Meinasi malttamattomana jäädä kuva ottamatta, mutta ryhdistäydyin sen verran, että räpsin pienen hätäisen muiston kokeilusta (yllä).


Lucuma-kinuskijäätelö

4 dl kookosmaitoa
2 rkl neitsytkookosöljyä
3 rkl lucumajauhetta
1-2 rkl hunajaa
ripaus aitoa vaniljaa ja ceylonkanelia
(halutessa pieni ripaus laatusuolaa maun tasapainottamiseksi)

1. Ainekset sekoitetaan tehosekoittimessa tasaiseksi seokseksi.
2. Seos kaadetaan jäädytysastiaan ja pannaan pakastimeen jähmettymään.
3. Sekoitetaan puukauhalla noin tunnin välein, kunnes jäätelö on jäätynyt valmiiksi.

Nautitaan kirpeiden marjojen (esim. karpalo tai puolukka) kanssa. Seuraksi vaikka maailman pehmeintä kahvijuomaa. :)


Nami nami!

1 kommentti: