Ongelmia. Ristiriitoja sen ihmisen kanssa, joka tuntee olevansa, ja sen kanssa, joka välittyy teoissa. Kuin kaaos, jota tarkkailee ulkopuolisena ja kyvyttömänä sitä pysäyttämään. Kaikki on hyvin niin kauan kuin ei kiinnity siihen, mitä tapahtuu pinnallisesti. Mitä toiset tekevät tai kuinka suhtautuvat minuun. "En ole eläessäni riidellyt kenenkään kanssa", sanoi eräs tuttu taannoin yhteisellä bussitaipaleella. "Joku on saattanut riidellä minun kanssani, mutta minulla ei ole ongelmaa kenenkään kanssa", hän jatkoi olkaa rennosti kohauttaen. Siinä oli hieno mies.
Olosuhteista riippumatta inhimilliset ongelmat säilyvät aina samoina, kun kantaa niiden lähdettä itsessään. Siksi matka on päättymätön ja läksy joka hetkenä läsnä.
--
Silti kaipaan pysähdystä. Pystyäkseni tarkkailemaan itseäni nyt oltuani taas ihmisten parissa. Kokonainen viikonloppu vaihtelevassa seurassa, osittain uudessakin, alttiina tuntemattomalle ja itselleen tuntemattomassa, osittain sellaisellekin, jonka oli tietoisesti sulkenut omasta elämästään pois. Munkkina on helppo irtisanoutua maailmasta, mutta todellinen taide on löytää rauha maailmassa sellaisena kuin se on.
Ei rauha ole sitä, etteikö tuntisi, vaan sitä, että pystyy myös katsomaan tunteitaan vierestä, hyväksymään ne ja nauttimaan niistä niin kuin niistä kuuluisi.
Maailman ja sisäisen rauhan yhdistäminen. Sepä vasta homma.
--
Kaipaus sanoo: Tarvitsen ehkä aikaa yksin, huoneistossa, jossa olisi korkeat katot. Kaipaan ympärilleni aavan avaruuden ja kirkkaan, mutta tumman tähtitaivaan. Kaipaan ehkä vähän edellistä Turun asuntoani, jossa oli lautalattiat, ikkunalaudat, korkeat ikkunat ja katto - ja talviöisin postin aloittaneen kuvan ikkunanäkymä.
Huomaan, etten ole käynyt yökävelyillä pitkään aikaan...
"...todellinen taide on löytää rauha maailmassa sellaisena kuin se on"
VastaaPoistaTuossa on se pointti.
Ja sitten perinteinen liseinen kommenttini maailman ja sisäisen rauhan yhdistämiseen; entäpä jos sinä ja maailma ette ole erillisiä ja sisäinen rauha on yhtä kuin rauha maailmasi kanssa?
toi on mielenkiintoinen kysymys... mitä on rauha? Onko se edes jotain tavoittelemisen arvoista?
VastaaPoistaEssille ja Jukalle: Koska on kyseenalaistettavissa, osaako ihminen ylipäätään erottaa omaa kokemustaan maailmasta, koen "aidon rauhan" (tässä yhteydessä) oman mielen rauhaksi - ei ahdistusta, ei pelkoa, ei katumusta - vaikka ympärillä tapahtuisi mitä ja vaikka mitä mieltä ympäristö näyttäisi olevan.
VastaaPoistaSiinä mielessä, että maailma todennäköisesti "on" kenestäkään yksittäin riippuen kuitenkin sellaisena kuin se vain On, ainoa todellinen rauha on mielestäni siinä, kuinka itse kokemaansa maailmaan suhtautuu. Maailma on sen verran erillinen kuin siinä esiintyvät osaset sitä kokevat - mielestäni pintahankauksien olemassaoloa on vaikea kiistää, mutta kun katsoo syvemmälle voi suhtautua pintahäiriöihinkin niin kuin niihin "kuuluisi" suhtautua, ei siten kuin siitä olisi elämä ja kuolema kiinni, kun harvassa kokemusperäisessä asiassa niissä todella on elämä kiinni.
Sotatilanteessa (tai muussa väkivaltaisessa yhteydessä) elämämme voi hyvinkin olla kiinni siitä, miten muut meitä arvioivat ja silloin on todennäköisesti viisasta suoda sille arviolle painoarvoa, mutta mielestäni liian usein tuomme vastakkainasettelun draaman jokapäiväiseen elämäämme. Turhat arkipäivän angstit ovat epätoivottuja levottomuuksia. Niistä toivoisin eroon niin itseni kuin lähimmäistenikin puolesta.
Tästä perspektiivistä minä rauhaa halajan. :) Eihän se aina fyysistä tai henkistäkään pysähtyneisyyttä tarkoita. (Lisäkommentit/-pohdinnat ovat aina suotavia, ja kiitos näistäkin!)