Kirjaston antia.
Makaan kotona potien tuskallisesti vihlovaa alaselkää, joka on kipuillut ja vain pahentunut aamusalilla tapahtuneesta odottamattomasta jalkaprässi-insidentistä lähtien. Selkää vihlaisi kelkkaa laskiessa niin ikävästi, että jäi treenit sitten kokonaan siihen. Nukun tässä yön yli ennen kuin päätän mitä teen ja toivon, että huomenna ei tarvitse soittaa terveydenhuoltoviranomaisille. Tai aina voi ja kannattaa neuvoja kysyä, mutta toivottavasti selkä hoituu nyt ihan vain levolla.
Tässä onkin samalla aikaa katsoa postausta, jota olen miettinyt vähän pidempään. Tilanne on minustakin nimittäin jo vähän naurettava: kuinka paljon sitä voi yksi ihminen hamstrata kirjaston kirjoja! (Ja aivan vapaa-ajan puhteikseen...)
Luenko minä edes noita? Ehtiikö kukaan kahlata tällaisia kirjamääriä kirjaston laina-ajoilla (1-3 kk)? Yllätyksekseni totean, että sinänsä hyvin harva kirja tuosta joukosta on jäänyt kuitenkaan tyystin avaamatta.
Olen joskus ollut niitä lukijoita, joiden on vaikea kuvitella pystyvänsä lukemaan kerralla useampaa kuin yhtä tai kahta juonellista kirjaa kerrallaan. Onneksi tilanne on kuitenkin muuttunut, ja aika radikaalillakin tavalla. Koko lukutapani ja -kokemukseni on sen myötä kokenut jonkinasteisen muutoksen. Kuin pystyisi elämään tuhatta eri elämää samaan aikaan. Voiko olla hienompaa.
Suuri osa näistä kuvissa olevista kirjoista on antanut minulle jotakin kokemuksellista, vaikka osan lukeminen olisi muodollisesti jäänyt keskenkin (toisaalta kirjoissa on kyllä se hyvä puoli, että niihin voi aina palata, jopa vuosienkin jälkeen). Sehän se lukukokemuksessa tärkeintä on: ei itse se suoritus, että lukee jonkin opuksen kannesta kanteen, vaan se että kirja ylipäätään tuo lukijansa elämään jotakin uutta, jos ei tiedon muodossa niin edes elämyksen tai kokemuksen. Tylsää kirjaa ei kannata lukea sen pidemmälle kuin kokee lukukokemuksen opettavaksi. (Joskin tylsän kirjan väkipakolla loppuun kahlaaminen on kyllä sinänsä itsessään opettava kokemus - joka kannattaa ehkä kerran elämässään kokea, ja siirtyä sitten oikeasti antoisten kirjojen pariin...)
Rinnastan loputtoman kirjojen meren itse asiassa siihen tiedon mereen, johon eräässä aiemmassa blogimerkinnässä viittasin. Yksittäiselle ihmiselle se todella on rajaton. Ja urakassa lukea kaikki maailman kirjat - tai edes valittujen klassikkojen joukko - ihminen asettaa itsensä mahdottoman tehtävän eteen.
Miksi kuitenkaan sortua sellaiseen riittämättömyyden tunteeseen, kun vaihtoehtona on nauttia syyllisyyttä tuntematta kaikista niistä tiedon ja kauneuden hippusista, joita saa matkallaan saa hipaista?
--
Tässä onkin samalla aikaa katsoa postausta, jota olen miettinyt vähän pidempään. Tilanne on minustakin nimittäin jo vähän naurettava: kuinka paljon sitä voi yksi ihminen hamstrata kirjaston kirjoja! (Ja aivan vapaa-ajan puhteikseen...)
Luenko minä edes noita? Ehtiikö kukaan kahlata tällaisia kirjamääriä kirjaston laina-ajoilla (1-3 kk)? Yllätyksekseni totean, että sinänsä hyvin harva kirja tuosta joukosta on jäänyt kuitenkaan tyystin avaamatta.
Olen joskus ollut niitä lukijoita, joiden on vaikea kuvitella pystyvänsä lukemaan kerralla useampaa kuin yhtä tai kahta juonellista kirjaa kerrallaan. Onneksi tilanne on kuitenkin muuttunut, ja aika radikaalillakin tavalla. Koko lukutapani ja -kokemukseni on sen myötä kokenut jonkinasteisen muutoksen. Kuin pystyisi elämään tuhatta eri elämää samaan aikaan. Voiko olla hienompaa.
Suuri osa näistä kuvissa olevista kirjoista on antanut minulle jotakin kokemuksellista, vaikka osan lukeminen olisi muodollisesti jäänyt keskenkin (toisaalta kirjoissa on kyllä se hyvä puoli, että niihin voi aina palata, jopa vuosienkin jälkeen). Sehän se lukukokemuksessa tärkeintä on: ei itse se suoritus, että lukee jonkin opuksen kannesta kanteen, vaan se että kirja ylipäätään tuo lukijansa elämään jotakin uutta, jos ei tiedon muodossa niin edes elämyksen tai kokemuksen. Tylsää kirjaa ei kannata lukea sen pidemmälle kuin kokee lukukokemuksen opettavaksi. (Joskin tylsän kirjan väkipakolla loppuun kahlaaminen on kyllä sinänsä itsessään opettava kokemus - joka kannattaa ehkä kerran elämässään kokea, ja siirtyä sitten oikeasti antoisten kirjojen pariin...)
Rinnastan loputtoman kirjojen meren itse asiassa siihen tiedon mereen, johon eräässä aiemmassa blogimerkinnässä viittasin. Yksittäiselle ihmiselle se todella on rajaton. Ja urakassa lukea kaikki maailman kirjat - tai edes valittujen klassikkojen joukko - ihminen asettaa itsensä mahdottoman tehtävän eteen.
--
Miksi kuitenkaan sortua sellaiseen riittämättömyyden tunteeseen, kun vaihtoehtona on nauttia syyllisyyttä tuntematta kaikista niistä tiedon ja kauneuden hippusista, joita saa matkallaan saa hipaista?
Matka on määränpää ja sen täyttymys koko ajan läsnä. Olen ainakin itse hyvin kiitollinen lukemisen lahjasta. Nauttikaa tekin! ♥
--
Kirjoja laidasta laitaan. Tietoa, filosofiaa ja kaunokirjallisuutta, suomalaista kirjallisuutta ja ulkolaista. Pinossa ei itse asiassa ollut edes kaikki, sillä huomasin mm. jo aiemmin mainitun Galapágoksen jääneen kuvasta ulos. Joukossa on toki myös muutama sama teos kahdellakin eri kielellä lainattuna... lingvisti ja kielellisen ilmaisun rakastaja kun sattuu myös olemaan liikenteessä.
Suomalaisia tekijöitä edustettuna. Juhani Aho (Maailman murjoma) ja Osmo Tammisalo (Rakkauden evoluutio).
Viime kirjastoreissulla löysin uuden mielenkiintoisen (ja tuotteliaan) kirjailijan. Nyt olen haalinut Juha Varron kirjoja varmaan enemmän kuin ehdin kuukaudessa parissa lukemaankaan...
Kun seikkailee muuten vain kirjaston hyllynvälejä voi törmätä sattumalta mielenkiintoisiin klassikoihin tai kirjallisuusaiheisiin.
Ja näin niitä kirjoja itse asiassa luetaan. Useimmiten pienen hetken ennen nukkumaanmenoa ja nukahtamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti