lauantai 12. helmikuuta 2011

Viiden keskiarvo - matkakumppaneita etsimässä

Ihminen on kuulemani mukaan viiden läheisimmän ystävänsä keskiarvo.

Olen viime aikoina miettinyt, että väitteellä saattaa hyvinkin olla paikkansa. Ystäviä on ikävä laittaa mihinkään tiettyyn tärkeysjärjestykseen, ajat kun tuovat ja vievät ihmisiä elämääni ja elämästäni. Muodostamme suhteita, jotka voivat kääntää elämänsuuntia, ja jo seuraavana hetkenä tämä niin merkittäväksi muodostunut suhde jääkin vain lämpimäksi, mutta kuitenkin niin etäiseksi muistoksi.

Silti nostan muutaman tärkeän ihmisen omaksi viiden keskiarvokseni. Yhtälöni on kuin tarina tai yhteenkudottu punos - josta loppujen lopuksi muodostun minä:

1. Ensin oli ystävä, joka iskosti minuun sammumattoman vilpittömyyden ja totuuden janon.

2. Saapui ystävä, joka muistutti minua unelmien ja haaveiden tärkeydestä. Välillisesti ystäväni myös opetti minut näkemään rakkauden toisin silmin: opin rakastamisesta - itsensä ja muiden - aivan hurjan määrän. Matkallani opin yhä edelleen.

3. Kolmas ystävä opetti minut nauttimaan elämästä estottomasti, koko sydämensä maailmalle avaten ja antautumaan yllytyksiin kuin huomista ei olisi.

4. Neljäs ystäväni on luvattoman yhteiskuntakriittinen hulttio, tyypillinen sarkastinen älykkö. Häneltä olen oppinut tarkastelemaan maailmaa mustan huumorin ja kriittisyyden läpi. Se on hyödyllinen taito, muuten kovin viattomin silmin maailmaa tarkastelevalle tyttölapselle kuin minä.

5. Viides ystävä on kulkenut kanssani monet kipeät polut, omansa sekä minunkin. Hän on taistelutoveri, kannustamassa minua "ikuiseen voittoon saakka" - seuraamaan sydäntäni ja unelmiani, mitä ikinä ne olisivatkin. Toivon voivani olla hänelle aina yhtä vahva tuki kuin hän on matkallani ollut minulle.

Kolumbian ajoilta on vaikea nostaa ketään yllä olevaan historiaan, vaikka tärkeitä ystäviä onkin jo matkan varrella kertynyt. Kolumbia tuntuu omalta erilliseltä tarinaltaan. Tärkeäksi kolumbialaiset ystäväni ja kaikki muutkin matkakumppanini nostaa silti se, kuinka paljon nämä ovat tukeneet kehitystäni siksi henkilöksi, joka haluan olla tässä hetkessä, nyt ja tulevaisuudessa, kaikkien omaksumieni asioiden ansiosta.




kuvat: matkatoverini kahdelta eri mantereelta

Tärkeää on liikkua aina jonkun hiukan itseänsä kehittyneemmän tekijän seurassa -

vaikka toisaalta myös uskon, että jokaiselta ystävältä (tai viholliseltakin, jos nyt haluaa sellaisia pitää) voi ja pitäisikin oppia elämään uusia näkökulmia.

Missä siis piilevät seuraavat matkakumppanini?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti