Venezuela, osa 2: Coro ja Cabure - hiekkadyynejä, vesiputouksia & tienvierustoilla notkumista

matkareitti: Santa Marta - Maicao - Maracaibo - Coro

kulkuvälineet:
Santa Marta-Maicao (Kolumbia): bussi (4-5 tuntia)
Maicao-Maracaibo (Venezuela): kollektiivitaksi (4 tuntia)
Maracaibo-Coro (Venezuela): kollektiivitaksi (3 tuntia)

Coro-Cabure: pikkubussi (2 tuntia)
Cabure-Coro: 3 autonvaihtoa (ja loputtomia tunteja odotusta)


Kolmen Santa Martassa vietetyn yön jälkeen otimme heti aamulla suunnan kohti Venezuelan Maracaiboa, josta jatkoimme lopulta suoraan määränpäähämme Coroon liiankin innokkaina kokemaan jotain kumpaisellekin täysin uutta: hiukan aavikkotunnelmaa Coron hiekkadyyneillä (Los Medanos de Coro). Kun tarpeeksi kauas dyyneille eksyy, voisi vaikka kuvitella edessä avautuvien näkymien edessä olevansa itse Saharalla - hiekkaa kumpuilee silmänkantamattomiin.

Coron Medanot ja aivan vieressä olevan pikkuisen niemimaan rannat olivat keskeinen syy valita Coro jonkinlaiseksi tukikohdaksi suurimmalle osalle Venezuelan-reissuamme. Vietimme seitsemästä yöstä peräti neljä viihtyisessä pikkukaupungissa.

Coro

Autokannan perusteella voisit kuvitella olevasi 70-luvun Yhdysvalloissa. Leveät Chevrolet ovat Venezuelassa suosittuja taksimiesten parissa: etupenkki vetää kevyesti kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.

"Maailma on minun leikkikenttäni!" Se on aika vapauttava tunne.

Parasta Corossa oli ehdottomasti hiekkadyynit ja majapaikkamme, jonne löysimme ystävällisen taksikuskin avulla. Saavuimme pitkältä matkaltamme bussiterminaaliin yhdentoista jälkeen yöllä, ja otimme terminaalista taksin suuntaohjeena: "hyvä ja edullinen hostelli keskustan lähettyviltä."

Taksikuski kyyditti meidät Coron historiallisen keskuksen naapurissa sijaitsevaan majatalo El Galloon. Kolkutimme majapaikan ovea sinnikkäästi reilut viisi (tai kymmenen) minuuttia - ja olisimme jo luovuttaneet muutaman minuutin jälkeen, mutta taksikuski jaksoi inttää majatalon isännän "avaavan aina". Kuten lopulta avasikin.

Majatalo El Gallossa oli hinta-laatu-suhde kohdillaan: kaupungin halvimmat huoneet (2 hengen huone 100 bolivaaria (17 euroa) tai sänky yhdelle 50 bolivaaria) ja viihtyisin tunnelma. Tutustuimme useisiin muihin majatalon vieraisiin, joiden kanssa jaoimme muutamia erittäin miellyttäviä päiväretkiä ja illallisia.

Cabure

Antaa lapsen leikkiä, vaikka sitten jokeenkin putoamisen uhalla.

kuvat: Sergi Orge

Corosta jatkoimme Juan Crisóstomo Falcónin kansallispuiston perässä piskuiseen Caburen kylään. Kansallispuisto ja sen päänähtävyydet, vesiputoukset ja joki, olivat yhden päivän keikka. Parasta Caburessa oli matka ja aidon kylätunnelman aistiminen, mutta yksi yö kylässä oli kuitenkin riittävästi näille matkaajille.

Heikkojen ja epämääräisten liikenneyhteyksien takia Caburesta lähteminen osoittautui kuitenkin lähes epätoivoiseksi tehtäväksi. Omanlainen seikkailu sekin kyllä oli - ja mikä helpotus saapua jälleen Corossa tuttuun, tietynlaisen kodintunnunkin saaneeseen majapaikkaan (ks. ylle).

Odotimme Caburen "keskusaukiolla" bussia, taksia, autoa - mitä vain! - tunteja... Vihdoin ystävällinen bussikuski heitti meidät kyläristeykseen, "jossa toivottavasti on parempi onni".

Odotimme risteyksessä tienlaidalla, niin ikään, vähintään kaksi tuntia lisää. Viimein aloimme nostella peukaloita, muttei kukaan pysähtynyt - Venezuelassa ei ilmeisesti tunneta kansainvälistä liftausmerkkiä. Viimein saapui meidän suuntaamme menevä taksi - joka jätti meidät seuraavan kylän risteykseen, "jossa meillä tärppäisi todennäköisemmin".

Jatkanko tarinaa vielä? No vihdoin kulki (kolmannesta tienristeyksestä) ohi odottamamme auto. Teoriassa kahden tunnin automatkaan meni takaisin tullessa reilut kuusi tuntia...

Lukuprojektit edistyivät huomattavissa määrin!