Colombia is passion! mainostetaan - eikä mainoslause ole kokemuksieni mukaan kaukana todellisuudesta. Mutta mitä se tarkoittaa: hyvässä lämpimiä ystävyyssuhteita, aitoa ystävyyttä, energiaa; pahassa painostavuutta, intensiivisyyttä ja paljon alkoholia.
Toisinaan tunnen oloni täällä ihmiskammoiseksi ja itseni maailman epäsosiaalisimmaksi ihmiseksi. Kotikaupunkini on ottanut minut avosylin vastaan; tuntuu siltä, että puhelinnumeroni on jo puolella kuntosalini mieskävijöistä, ja joka päivä tulee uusi kaveri juttelemaan. Pitäisi kai ruveta valehtelemaan, että seurustelen enkä tykkää käydä ulkona (mikä pitää kyllä paikkansa monissa olosuhteissa). Toisinaan sekään ei toimi ja on vaikea kieltäytyä antamasta numeroaan. (Eikä minulla ole sydäntä lähteä valehtelemaan numeroani; isä opetti tyttärensä hyvin valehtelemisen seurauksista...) Kaikenlaisia lempeitä väistötekniikoita on yritetty keksiä, minusta on tullut haka tyhjänpäiväisessä kuntosali-smalltalkissa.
Kuitenkin vahinko on jo tapahtunut: pelkään vastata puhelimeeni. (Täällä ei koskaan tiedä kuka tuntemattomasta numerosta soittaa, kun monet, minä mukaan lukien, soittavat usein puhelinsoittokojuista, mikä on usein halvempaa kuin omasta kännykästä soittaminen.) Välillä en vastaa.
Outo, melankolinen suomalainen kaipaa yksinäisyyttään, ja sitä, ettei tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa siitä, että välillä (usein, tuntuu täällä) haluaa vetäytyä omiin oloihinsa - lukemaan, kuuntelemaan musiikkia, kirjoittamaan tai ihan vain rehellisesti möllimään.
Sosiaalisesti aktiivisessa isäntäperheessä elämisessä on paljon hyviä puolia, mutta omaan huoneeseensa vetäytymiseen tottunut yksineläjä ei osaa tasapainotella iltaisin saapuvien vieraiden ja huonon omatuntonsa kanssa. Nykyään nousen joka tapauksessa jossain välissä iltaa omaan huoneeseeni ja jätän vieraat juomaan ja laulamaan, kunnes väsyvät tai ovat juoneet päänsä tarpeeksi täyteen aguardientea. Epäsosiaaliseksihan sitä itsensä tässä tuntee - kun ei päihteet maistu tai jos oli haaveillut saavansa sinä iltana uppoutua kirjaan tai ihan vaikka sänkyyn nukkumaan.
Ei elämän pitäisi tuntua siltä, että on joka hetki tilanteessa, jossa ei välttämättä haluaisi olla. Stressitasot kasvaa, elimistö happamoituu, solujen toiminta heikkenee, kuonaa kertyy, vähitellen myrkytät itsesi ja mielesi. Näin yltiöpäisen yksinkertaistettuna...
Uudestaan: ei elämän pitäisi tuntua siltä, että on joka hetki tilanteessa, jossa ei haluaisi olla. Opit hallitsemaan mielesi - tai muutat olosuhteita. Siitä lähdetään rakentamaan.
Kuinka monta kertaa sitä on tullut itsekseen ajateltua: en enää aio sietää tätä paskaa (esim. itselle asetettujen paineiden taakka). Eikä sitä tarvitsekaan sietää, sanon minä.
--
P.S. Tuli sitten uloslähtemistä kärttävien mieliksi lähdettyä lauantaina ulos; ehkä hetkeksi tyytyvät, eivätkä voi hetkeen sanoa, etten ole edes kokeillut paikallista illanviettokulttuuria. Fiksut ihmiset eivät tuputa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti