keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kuvakeskiviikko ja kurkumarokka

Elämän tarkasteleminen linssin takaa tuo arjen estetiikkaankin uutta ulottuvuutta. (Ja kyllä, aion vielä silittää nuokin ryppyiset satiiniverhot... muuttoprosessi taitaa olla pitkä prosessi.)


Tervepä! Jaan tänään päiväni muutamana kuvaotoksena, kun päivä tuli poikkeuksellisesti kuljettua koko ajan kamera mukana: kävin lounaalla (ei kuvissa), luin tenttiin, kävin valokuvauskurssilla, sävelsin keittiössäni fuusiohernerokan (käykää tsekkaamassa resepti ruokalokista) ja kehitin ruokakuvausstudion olohuoneenpöydälle.

--

Hernerokasta sen verran, että monestakin kotimaisen keittiön perusreseptistä saa helpolla loihdittua päivitetyt versiot, kun ottaa muualta maailmasta, esim. mausteiden muodossa, pientä lisäpiristystä perusainesosasten rinnalle.

Inkivääri
on aina ollut lempimausteitani, mutta tämän syksyn ylivoimaiseksi suosikiksi on noussut kurkuma, joka antaa curry-sekoituksillekin niiden keltaisen värin. Tänään oivalsin myös sen, että potkiva itämainen mausteseos ei ole mitään ilman jeeraa eli juustokuminaa. (Ja jeeran maulla ei ole muuten ainakaan minun makuasteikollani mitään tekemistä tavallisen kuminan kanssa...)

Tarvitseeko minun mainitakaan enää mausteiden käytön terveysvaikutuksista? Voimakkaita mausteita käyttävien kansojen parissa suolistosyöpien (ja ilmeisesti myös muiden syöpien) määrän on todettu olevan alhaisempi muiden kansojen. Voisivatko toisaalta ruokahalua hillitsevät ja ruoansulatusta edistävät mausteet olla myös niin monen Thaimaan kaunottaren kapean uuman salaisuus? Minä ainakin käytän tulisia ja voimakkaanmakuisia ruokia myös vastustuskyvyn ylläpitäjinä ja tehobasillintappajina. Karateisku nurkan takana vaaniville flunssapöpöille!

--

Tavallinen päivä Loimulassa:


On mahtavaa kokea lukiessaan jatkuvasti ahaa-elämyksiä, jotka pakottavat hahmottamaan ajatuksia paperille. Harmi vain, etteivät nuo ajatukset välttämättä suoraan käsilläolevaa tenttiä edesauta... Hahmottelin ainakin yhden, ehkä kahdenkin blogipostauksen ajatusjuoksun talteen poliittisen historian tenttiin lukiessani.

Myöhemmin järjestelmäkamerakurssilla räpsittiin vain räpsimisen ilosta. Kuvaan pääsivät näemmä vierustoverin urheilukassi ja tennistossut.

Paljasjalkakengät on nykyään mun juttu näin pitkälle syksyynkin.

Kyllä, putket viuhuivat ja sulkimet napsahtelivat, kun kokeiltiin mitä eri aukkoluvuilla ja valotusajoilla sai omalla kameralla aikaan.

Kotona keittelin ja sommittelin kutsuvan hernerokan.
On haastavaa luoda tarpeeksi valoisat olosuhteet kauniille sisäkuville näihin vuodenaikoihin...

Hence, kotikutoinen kuvausstudio.
Ruokakuvaus Suomessa talvella: haaste, jonka olen päättänyt ottaa vastaan?


Ei me oikein tällaisia konsteja tämän päivän kurssilla käyty läpi, mutta valosilmääkin oppii väistämättä, ja vain, kokeilun ja havainnoinnin ja kokeilun ja kokeilun kautta...

3 kommenttia:

  1. Oli tosi herkullisennäköstä huttuu, mitä sulla oli tuossa tarjolla. Luettelemas faktat itsestäsi, well have to admit :) Meidän elinahan se siellä vilkutteli kaikkien kahdeksan kohdan varrelta. Taustalla soi YoLaTengon "My Little Corner Of The world" ja mieleen tulee syksyinen Aurajoen varsi. Lehdet putoo ja jokilaivat lilluu mustassa vedessä: On lauhaa ja hiljaista - rauhaisaa. Muistatko niitä hetkiä ja retkiä? Sinua ajatellen <3

    VastaaPoista
  2. Ja oli herkullisenmakuistakin huttuu, mitä oli tarjolla! :)

    Sinä aina mukanani ♥ Se on tosi se! Meidän täytyy nähdä taas pian. Kännyköitse yritän tavoittaa näinä päivinä. :)

    VastaaPoista
  3. joo! olen pahoillani, etten ole kommunikoinut pahemmin via inter-njet. Verkosta nimittäin on tullu mulle todellakin se "njet", koska muistuttaa aivan liikaa kaikesta siitä, mihin en pääse nyt käsiksi

    VastaaPoista