Espanjan kielessä tälle työlle on yksinkertainen nimi: acompañamiento; yksinkertaisesti suomentaen 'saattaminen' tai 'seurana kulkeminen'. Mutta sanana 'saattaminen' ei käsittääkseni sisällä suomessa intrisiittisesti myös tukena olemisen merkitystä, joka on työssä olennaista: ei olla vain seurana, vaan konkreettisena apuna ulkopuolisena sovittelijana, kansainvälisen yhteisön edustajana.
Tämä on näitä kääntäjäntyön suloja, kun pitäisi luovasti luovia termien, kielikulttuurien ja -kontekstien välissä välittämättä väärillä sanavalinnoilla harhaanjohtavia viestejä... Elää, tehdä virheitä ja oppia ja vain oppia...
Jälkimmäisenä keskiviikkona maakunnan kuvernööri tuli kylään ja kokous pidettiin vuosia sitten hylätyksi joutuneessa viljelijäyhteisön koulussa, jonka seinät kertovat minkälainen uhka ajoi niin monet maanviljelijät tiloiltaan.
Kiersimme muutamana päivänä viljelijöiden laajat tilukset. Tässä ylitämme ulkopuolisen valtaamaa peltoalaa, joka kasvaa tällä hetkellä maissia silmänkantamattomiin.
Tätä kai kutsuttaisiin meikäläisittäin kaskeamiseksi. Tämäkin työ tapahtui tosin ulkopuolisen valtaamalla maa-alalla.
Lähde, josta meidänkin juomavetemme oli peräisin. Vesi oli toden totta makeaa: niin että ymmärrän hyvinkin, miksi makeaa vettä kutsutaan makeaksi (myös espanjaksi) - ei ainoastaan vastakohdaksi suolaiselle.
Täkäläiset sammakot kutevat mataliin joenuomiin kaivamiinsa pyöreisiin kuoppiin. Näitä näkyi matkan varrella useampikin.
Otin matkan varrella kosketusta Äiti-Maan voimiin. Kuvittelinko vain vai tunsinko oloni todella sen jälkeen hieman enemmän keveämmäksi. Eipä luonnon vaikutusmetodeilla ole väliä; kukapa ei rauhottuisi syvän metsän siimeksessä?



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti