Vapaalennolla // Free to Fly: 9 kuukautta, 2 viisumia, 4 valokuvaa

Vuoden sisällä vapaaehtoinen on ehtinyt (ts. joutunut) kuvauttamaan itsestään ainakin neljä eri settiä passikuvia. Kuvassa kaikki Kolumbiassa olon aikana otetut kuvausjärjestyksessä: passikuva sinisellä taustalla kolumbialaista henkilökorttia varten (elokuu 2010), passikuva viisuminvaihtohakemukseen, joka hylättiin puutteellisten dokumenttien takia (toukokuu 2011), ja lopullinen passikuva, joka päätyi hyväksyttyyn viisumiin (toukokuu 2011). Alkuperäisessä viisumissa (elokuu 2010) on tietenkin vielä eri kuva.
Kriittiset tiedot sensuroitu.

Kolumbiaan pyrkivien vapaaehtoisten saapumisprosessia ei ainakaan tehdä kovin helpoksi - ei näemmä varsinkaan, jos kyse on jo maassa laillisesta olevasta henkilöstä.

Tätä kutsutaan burrokratiaksi, että joudut käymään ulkomaansuhteiden ministeriössä kaksi kertaa ja maksamaan hylätystäkin hakemuksesta 50 dollaria (93.000 pesoa), väitetyn paperientarkastustyön takia, ja toistamaan maksun (50 dollaria) seuraavallakin kerralla, vaikka kyseessä ovat tasan tarkkaan samat paperit tasan yhdellä lisäliitteellä (espanjaksi käännetty todistus erosta edellisestä yhteistyöjärjestöstä; todistus, joka oli muuten mukana kansainvälisellä englannin kielellä, ihan vain varmuuden vuoksi, jos rupeavat vaikka jotain ihmettelemään - mutta burrokraatit ovat vielä kuviteltuakin epäluuloisempia). Hyväksynnän jälkeen maksat paperityötaksojen päälle kolmen kuukauden maassaololuvasta enemmän (175 dollaria) kuin maksoit vuoden viisumista (90 euroa + 45 dollaria). Vapaaehtoistyö tulee joissain maissa kalliiksi - ellei satu olemaan jonkun kivan maan kansalainen, kuten vaikka espanjalainen, joille viisumi on ilmainen.

Äh, ihan sama, ei tätä tosiaan voittomielessä tehdäkään - vaikka voisinkin keksiä tuolle 275 dollarille huomattavasti parempia käyttötarkoituksia kuin burrokratisen järjestelmän rahoittamisen. Missio menee muureja pystyttävän burrokratian yläpuolelle, voimasana ja nyrkinheristys!

Mutta oli ne ihan kivoja, ne pari pientä jutteluhetkeä don Leonardon kanssa, vaikka se ensimmäisellä kerralla ja vähän toisellakin papereistani kitisi. Sen olen huomannut, etteivät byrokraatit itsekään ole aina ihan perillä vaatimuksista ja kriteereistä - vaativat laillisesti tarpeettomiakin papereita; ongelma, johon onneksi sain sen jälkeen briiffausta toverilta.

Tieto on valtaa byrokraattien maassa byrokraattien itse luomissa säännöslabyrinteissa.

Aivan toisenlaisissa tunnelmissa on kuitenkin oltu toissapäiväisen viisuminhyväksynnän jälkeen.

Tästä se nimittäin todella alkaa! Ja olen koko valmentautumisajan saanut pieniä maistiaisia siitä, mitä on edessä. Voin vain kuvitella, miten paljon täällä olisi opittavaa juuri tämän työn kautta. Ainoa asia, joka nyt harmittaa on se, että pitää palata Suomeen jo heinäkuussa. (Toki silloinkin kivan asian takia, mutta kuitenkin...) Ehkä palaan vielä jonain päivänä tekemään järjestön kanssa pidemmänkin jakson. Täällä on tarjolla oppia ja vastuuta - ts. tositoimiin tarttumista - mitä janoan oikeastaan enemmän kuin mitään muuta.

Kaupan päälle jengi on aivan älysiistiä, ja nimenomaan aivan hemmetin älykästä ja valveutunutta.

Diggaan tätä yhteisöllisyyttä ja elämän jakamista: yhdessä kokkailua, kaljoille/kahville lähtemistä tai vastaavasti kahvitauolla hyvin keitettyä kahvia (nää on eurooppalaisia ja tietää hyvän ruoan ja juoman päälle vastaavasti paljonkin, ah), yhdessä uloslähtemistä, leffailtoja...

Tiedättekö muuten, mitä tapahtuu kun kasviskeittiössä kokkaamaan oppineet kaverit ja opiskelijabudjetilla lähinnä kasvispainotteisesti kokkaillut tyttö voittavat luomupiirin kuukausiarvonnassa kokonaisen maatilakanan?

Sain tilaisuuden toteuttaa suurta haavettani kuuluisan kaljatölkkikanan suhteen! Ja vastoin kaikkia odotuksia, vaikka itse tässä kehunkin, kana oli täydellinen succée. En ole koskaan maistanut niin mehevästi laitettua kanaa - ja perunoilla, paprikoilla, valkosipulilla, sipulilla, tomaateilla ja kesäkurpitsalla laitettu peti vain täydensi makusinfonian. Huuh, kasvissyöjät kääntyvät karnevooreiksi!