

Kaipailin tuossa muutama postaus takaperin syksyn ensipakkasia ja talven ensiviimoja ja pian kommentteihin ilmestyikin lohdutuksena kuvauksia Suomen räntäsateista ja kaduilla märkinä lahoavista lehdistä. Ette te minua niin helposti nostalgioistani suista; kerronpa teille, että riittää täällä Kolumbian Andialueillakin vettä ja kylmää.
Kolumbiassa tuntuu tällä hetkellä olevan meneillään jonkinlainen sadekausi. Tilanne ei ole täällä etelän vuoristomaisemissa yhtä paha kuin Bogotássa ja vielä pohjoisempana Kolumbian alavilla alueilla, joissa valitellaan tulvista ja mutaisista autoteistä. Sain kuitenkin itsekin oman annokseni sadekauden mudista, kun tässä eräänä vapaana maanantaina lähdimme porukalla pienelle yhteishenkeä luovalle ulkoilulle paikalliseen luontoon, varrelle virran. Paseo de olla'lla kirjaimellisesti retkeilytetään kattilaa ('olla'). Aloitetaan käänteisessä järjestyksessä märästä ja mutaisesta kotiinpaluusta.
Oli sekin kokemus, jota osaan muistella lämmöllä - vaikka suurimman osan päivästä hytisinkin taivasalla takki likomärkänä, eikä siinä enää villapaidatkaan paljon auttaneet.
Takin ja kenkien kuivuminen näinä kylminä ja kosteina päivinä vei muuten neljä kokonaista päivää - ja vieläkin olen tuntevinani kenkieni sisällä jonkinlaista kosteutta...

Tie oli takaisin tullessa mutainen ja liukas, mutta itse leiripaikka sijaitsi todellisessa luonnonidyllissä joen varrella. Oli nurmikko, nuotio, kattila ja evästä. (Ja loppupäivästä paljon sadetta.) Tämän porukan kanssa puuhataan tammikuuksi erästä eläinten oikeuksiin liittyvää tapahtumaa. Saatte vielä tammikuussa nähdä kuvia tästä porukasta ja kaikkien pitkällisten valmisteluiden tuloksesta. Sitten aikanaan.

Meillä on ai-ka-hy-vä porukka kasassa.--
Viime kuussa kävin tutustumassa Pastossa sijaitsevaan maakunnan yliopistoon (Universidad de Nariño). Sattumalta sinäkin päivänä kampuksella oli tarjolla leiritulella valmistettua sancochoa ja maissista käytettyä intiaanien perinteistä chicha-juomaa:


Retkien ja sancochojen ohella, kolumbialaiset nauttivat lukuisista paraateista milloin minkäkin juhlan kunniaksi. Parvekkeemme alta on ehtinyt näinä kuukausina kulkemaan jos minkä tyyppistä kulkuetta, paikallisista kauneuskuningattarista aina lasten oikeuksia ajaviin kulkueisiin saakka. Marssirummut tuntuvat säestävän joka toisen perjantain aamutoimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti