Kulturalismiin verhotuista ennakkoluuloista - ja kirjasuosituksia

Matkustan ja luen ja luen ja luen, ja mitä enemmän luen ja kuulen ihmisten puhuvan kulttuureista, kuin he voisivat tietää muiden kulttuureista jotain lukemansa, kuulemansa tai näkemänsä perusteella - koskaan todella elämättä toisen kulttuuria - sitä suuremmin petyn ihmisten kyvyttömyyteen asettua toisen ihmisolennon asemaan.

Kuvittelevat ymmärtävänsä ja esittävät tulkintansa muka moniulotteisesta näkökulmasta, mutta jäävät silti oman kulttuurinsa ja ajattelumaailmansa vangeiksi. Ja tuomitsevat. Ja ajatusmaailmaltaan vielä rajoittuneempi väki hurraa. Perijuurin suomalaiskulttuurin kasvatti kirjoittaa kirjan somalikulttuurista ja islamista kuin tietäisi siitä jotakin tilastojen, sanakirjojen, muutamien haastattelujen tai lukemiensa sanomalehtiuutisten perusteella.

Rehellisyyden nimissä en tarkemmin tiedä minkälaista taustatyötä Anja Snellman on kirjaansa varten tehnyt. Lähettäkää minulle kopio Snellmanin Parvekejumalista ja käännän toki lähtökohtaisesti kriittishenkisen kelkkani, jos on tarve. Tähän mennessä kirjailijasta saamani mielikuva on kahdella sanalla popularistinen ja epäomaperäinen.

Luin mielenkiinnolla Hanna Kuuselan analyysin Snellmanin Parvekejumalista. Paitsi vahvistuksen siitä, että kriitikoiden omaperäisyyteen ja oman äänen käyttöön ei aina voi luottaa, sain artikkelista termin sille ilmiölle, johon olen vuosien aikana jo juuriani myöten kyllästynyt. Kulturalismi; ajattelutapa, jonka mukaan sivilisaatioiden ja kulttuurien väliset erot "eivät ole ainoastaan todellisia - vaan perustavanlaatuisia".

Olen törmännyt tähän ajatusmaailmaan ennenkin: väitteisiin, ettei ihminen koskaan ole vapaa kasvukulttuuristaan; että kulttuuri määrittää ja selittää identiteettimme juuret; että kaikki tekomme voidaan selittää kulttuurisella taustallamme. Varmasti hyvin voidaankin selittää, kuten kaikkeen on löydettävissä rationaalinen ja looginen selitys, vaikka kuinka monia mutkia joutuisimme selitystä hakiessa tekemään, ja kuinka monelle solmulle langan vääntämään, kunnes saamme makumme mukaisen kiekuran. Kysyn pettyneenä: koska vapaudumme omasta länsimaisesta, etelä-/pohjoisamerikkalaisesta, etelä-/pohjoiskorealaisesta, islamistisesta tai vaikka hindulaisesta ajattelun muuristamme ja rupeamme näkemään ihmisen, joka on kulttuurin takana - sen tuote, mutta paljon, paljon muutakin: ajatteleva, tunteva, oppiva, elämästään taisteleva olento?

Panen lopulta pettymykseni syrjään. Ryhtyisin loputtomaan taisteluun, jos keskittyisin maailman kaikkiin vääriin "valistajiin", jotka sen sijaan, että lisäisivät ymmärrystä ja myötätuntoa, vain ruokkivat muita kulttuureita kohtaan tuntemaamme pelkoa ja erillisyydentunnetta. En ryhdy taisteluun. Sen sijaan toivon kyllä, että maailma pikkuhiljaa täyttyisi avomielisemmin ja rajoja ylittävämmin ajattelevista ihmisistä, jotka omassa elämässään ja arjessaan osoittaisivat sen, että kullekin todellisuudelle on rinnakkaistodellisuutensa, ja että me ihmiset pystymme paljon, paljon suurempiin tekoihin kuin edes tahdomme uskoa: pystymme ylittämään kaikki rajat, kun ensin murramme ne sisältämme.

Kuinka tylsää on lukea ulkomaalaisten kokemuksista Suomessa suomalaisen kirjoittamana! Aidompaa on omakohtainen kokemus ulkomaalaisuudesta suomalaisen kulttuurin ympäröimänä:

Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että vielä kuukausien ja vuosienkin jälkeen palaat jonkun muun aiheen herättämänä pohtimaan, kuinka hyvin kirjailija ajatuksensa lopulta esittikään - ei välttämättä siten kuin olisit odottanut, vaan juurikin uusia ajatuksia herättävästä näkökulmasta, aivan uudella otteella.

Viime talvena lukemani Sinut oli juuri tällainen kirja. Sen kirjoittaneen Umayya Abu-Hannan tyylissä on jotain, joka samaan aikaan sekä ärsyttää että ihastuttaa suunnattomasti. Abu-Hanna on suorasukainen, teräväkielinen ja supisuomalais-palestiinalaisen rehellinen, mutta mikä minua eniten ihastuttaa on hänen tekstiensäkin läpi loistava älykkyytensä.

Jos siis haluaa jonkinlaisen kaunokirjallisen kuvauksen Suomessa esiintyvästä monikulttuurisuudesta, suosittelen tarttua mieluummin Abu-Hannan romaaneihin tai vaikka Ranya ElRamlyn herkkään ja hienovaraiseen Auringon asemaan. (Vinkki kotiväelle: sekä Abu-Hanna että ElRamly löytyvät varaston kirjahyllystä.) Sillä välin joku ystävällinen voisi lähettää tänne Kolumbiaan kopion Parvekejumalista, ja katson uudestaan mielikuvaani Anja Snellmanista.