Vuoden opit, osa 2: itsetuntemus

Kävin jo aiemmin läpi viime vuoteni päällimmäiset tuntemukset postauksessa, jossa ruodin ajatuksiani ja kokemuksiani muun muassa tunteista, ihmissuhteista, kehityksestä, joita viime vuosi antoi minun kokea (huh-huh, edelleen, kuinka paljon!). Vähän lupailin jatkavani aihetta terveydellä ja hyvinvoinnilla ja suhdettani siihen viime vuoden erittäin vaihtelevissa olosuhteissa - mutta ennen sitä kaivan kaapeista esiin viimeisetkin luurangot ja aaveet, jotka ovat ehkä omalla tavallaan jääneet kummittelemaan nykypäivään.

--

Mitä opin itsestäni ja suhteestani maailmaan ja muihin ihmisiin viime vuoden aikana vauhdikkaiden retkien aikana, mutta ehkä tärkeämmin - minkälainen olen aloillani (pystynkö olemaan aloillani?), mikä minussa pysyy samana, kun maisemat ja kuviot muuttuvat (kuka näitä kuvioita oikein vaihtelee?), mistä minun onneni ja tyytyväisyyteni ovat kiinni? Mikä pitää minut vauhdissa, vaikka olisinkin fyysisesti paikallani? Vai pitääkö ylipäätään aina olla niin kovassa vauhdissa...?

Tässä vaiheessa vastaan itse jälkimmäiseen omista kysymyksistäni: kyllä, tässä vaiheessa elämää on ihan ok olla vauhdissa - kun tavoitteet selkiytyvät, niitä pitää myös aktiivisesti tavoitella. En halua olla ihminen, joka ei ole koskaan unelmoinut, enkä ihminen, joka ei koskaan tehnyt unelmiensa eteen mitään. Aikamme neuroosi, elämäntehtävän löytäminen. Se ei enää kaikilla löydy yksinomaan perheen perustamisesta ja/tai turvallisen elämän rakentamisesta. Maailmassa mikään ei ole pysyvää eikä turvallista, ellei oma turva kumpua jostain syvemmältä.

--

Mutta vastatakseni aiheen tärkeimpään kysymykseen: mitä opin viime vuonna itsestäni? Opin kaksi asiaa. Ne ovat ehkä tällä hetkellä tärkeitä asioita minussa, ne voivat olla sitä ehkä vielä jonkin aikaa, mutta tiedän myös, etten aina ole ollut tällainen, enkä ehkä aina tule olemaankaan. (Tai ehkä olenkin aina ollut tällainen ja eri piirteiden siemenet ovat vain alkaneet itää vasta otollisissa olosuhteissa...)

1. Olen loistava elämään hetkessä ja asettamaan prioriteettini sen mukaisesti. Antaudun helposti hetken vietäväksi. Kun olen yhdessä paikassa, en ole muualla. Kun teen jotain, omistaudun sille täydesti ja jälkeä yleensä kiitellään.


2. Olen loistava elämään hetkessä ja asetan prioriteettini sen mukaisesti. Antaudun helposti hetken vietäväksi. Kun minulla on projekti, kaikki muu häviää mielessäni taka-alalle. Kun olen yhdessä paikassa, mieleni ei seikkaile muualla, muistoissa tai hetken ulkopuolisissa ihmisissä. En ehkä unohda muita asioita, mutta en toisaalta kiinnitä niihin juuri ollenkaan huomiota.

Nämä kummatkin kohdat voi lukea (ainakin) kahdella eri tavalla. Tulkinnat riippuvat siitä, miten suhtautuu minun senhetkisiin piireihini - onko niissä aktiivisesti mukana vai onko niistä hetkellisesti tai pysyvästi ulkopuolella.

Jatkuva paikkojen ja projektien - jopa lähimpien ihmisten - vaihtuminen on väistämättä kiinnittänyt huomioni tähän. Joskus on väistämätöntä, että projektit jäävät kesken (esim. suurempien tai tärkeämpien tieltä), mutta huonosti päätellyt projektit, niin ammatillisella kuin henkilökohtaisellakin puolella, jäävät kaihertamaan mieltä. Otan sen toisaalta osoituksena siitä, etten ole esim. patologinen psykopaatti, sillä onhan luonnollista katsoa jonkin verran taaksensa ja toivoa jättäneensä jälkeensä vaa'assa enemmän hyvän puolelle kallistuvaa kuin huonoa vaikutusta. Toisaalta kaiherruksistani, vaikka ne ovatkin pieniä (esim. en saanut aikaiseksi lähettää kiitoskorttia tai osoittaa muuta vastaavaa elettä niille tahoille, joille olen mielessäni paljon kiitollisuuden velkaa), voi päätellä sen, että en ole ehkä ollut koko ajan aivan skarppina. Minulta on jäänyt kirjoittamatta pisteet i:n päälle. Vaikka olen ollut asiallinen, jokin on joissakin periaatteessa päättyneissä projekteissa jäänyt kuitenkin kaihertamaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä jne.

En ole varma, mitkä kaikki näistä pienistä kaiherruksista ovat kaiherruksen arvoisia, mutta olen varma, että jotain opittavaa minulla tästäkin on.

Jos siis viime vuosi oli hetkeen antautumisen harjoittelua ja hetkessä olon harjoittamista - kyky, jota arvostan ihmisissä paljon, koska se kertoo muuan muassa hyvästä kyvystä keskittyä - jatkossa yritän pyrkiä samaan omistautuneisuuteen, mutta yritän olla vielä vähän skarpimpi: etten päästäisi päättelemätöntä lankaa vasemmasta kädestä, kun katse on fokusoitunut oikeassa kädessä odottavaan uuteen työhön. En mielestäni ennen ole ollut näin huolimaton (olen ollut hyvin tunnollinen), mutta toisaalta ei minulla ennen ole ollut yhtä monta rautaa samanaikaisesti tulessa. Onko se kuitenkaan pätevä syy huolimattomuuteen? En oikein tahdo uskoa.

--

Itsetuntemus taitaa olla alue, jota tuskin koskaan kyllästyn kääntelemään. Itsensä tunteva osaa asettaa elämälleen sopivat tavoitteet, itsensä tunteva osaa suhteuttaa itsensä ympäristöön, joten itseensä tutustumisen eteen tehtävä työ ei periaatteessa koskaan mene hukkaan - ainakaan niin kauan kuin pystyy suhteuttamaan itsensä suurempaan kokonaisuuteen. Paljon on kiinni meistä itsestämme, mutta tuntematta maastoa, jossa liikumme, olemme valtavasta itsetuntemuksesta huolimattakin tuomittuja eksymään. :D

Lauran matkaa ja kaikenlaisia muitakin henkilökohtaisiin kehitystarinoihin keskittyviä blogeja on minusta niin kiva lukea, kun niissä puidaan aivan näitä samoja asioita. (Vastaavia blogeja saa muuten vinkkailla kommenttiboksiin!)

Viime aikoina olen fiilistellyt myös Aaron videosarjaa tavoitteiden löytämisestä ja saavuttamisesta. Videoiden pariin on helppo hypätä melkein mistä osasta vain. Tässä esimerkiksi Aaro puhuu muun muassa asioiden priorisoinnin tärkeydestä (osa 5).

--

Itse jatkan tasapainoilua elämän eri osa-alueiden kanssa: on opinnot, on mielenkiinnon kohteet, on tultava myös taloudellisesti toimeen, tulee uusia juttuja kaikkeen edelliseen liittyen ja eri painotuksin. Mahdollisuuksia on kaikkialla ja niitä tulee aina vain lisää, ja kullakin hetkellä pitäisi osata keskittyä olennaiseen, voi huh-huh! ;)